Sivut

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Mikä ihmeen ratsastushuopa?

Olen saattanut jollekkin ohimennen mainita, että käytämme Frostin kanssa kuolaimettomia suitsia ja ratsastushuopaa. Molemmat saattavat olla monille hieman vieraita käsitteitä, mutta etenkin ratsastushuopa on aiheuttanut hämmennystä. Niinpä päätin hieman kertoa siitä, mikä tämä meidän käyttämä ratsastushuopa on, ja esitellä lyhyesti myös meidän käyttämiä kuolaimettomia suitsia. 
Aloitetaan siitä kaikkein ihmeellisimmästä eli ratsastushuovasta. Kun kerron ihmisille ratsastavani huovalla, useille tulee mieleen perus satulahuopa tai jotain vähän saman kaltaista. Ratsastushuopa on kuitenkin lähes täysin eri asia kuin satulahuopa. Kun sitten kysytään, miten se eroaa satulahuovasta, en sitten osaakaan kuvailla huopaa tarpeeksi tarkasti. Saatan sanoa, että siinä on vyö ja se on hieman enemmän muotoiltu kuin satulahuopa, mutta siihen se ymmärrettävä osuus selostuksestani sitten jääkin. Olenkin sitä mieltä, että huopa täytyy nähdä itse tajutakseen, mistä on kyse.

Tadaa! Saanko esitellä, ratsastushuopa!

Ajattelin itse aikanaan, että huovalla ratsastaminen on lähes sama asia kuin ratsastaminen ilman satulaa. Huopa antaa kuitenkin yllättävän paljon tukea, ja talvella se toki toimii myös jonkin sortin takapuolen lämmittimenä. Myös Frosti tykkää huovasta, sillä siinä on mm. kuvassa näkyvä tilava tarrakiinnityksellä toimiva leipätasku ;) Hyvin koulutettuna hevosena, Frosti onkin oppinut pysähtymään välittömästi kuultuaan tarran aukeavan...

Yksi usein kysytyistä kysymyksistä on, miten huovalla ratsastaminen eroaa satulalla ratsastamisesta. Kuvaa katsomalla voi päätellä paljon myös itse. Huovassa ei ole jalustimia, runkoa, paikkaa häntäremmille tai muille "lisäosille" jne. Huovan alla voi kuitenkin käyttää halutessaan tavallista satulahuopaa, kuten satulan kanssa. Silloin erona satulaan on ainoastaan, että normaalisti satulan vastinhihnoihin kiinnitettävät tarrat, pujotetaankin huovan etureunassa näkyvään lenkkiin. Itse käytän satulahuopaa vain Frostin ollessa märkä, jolloin kosteus imeytyy satulahuopaan, ja on siten mukavampi myös Frostille, sillä huovan "pohja" ei päästä kosteutta läpi, vaan kosteus jää "muhimaan" huovan alle.

Meiltä löytyy tallilta sekä mustia että ruskeita ratsastushuopia. Itse olen tykännyt käyttää tätä mustaa enemmän, sillä minusta se istuu Frostille hieman ruskeaa paremmin.

Etenkin alkuun huovalla ratsastaminen oli hieman haastavaa, sillä se vaatii hyvän tasapainon. En myöskään tiennyt miten huovassa kuuluisi istua eri askellajeissa. Karoliinan istuntatunneilla tämä mysteeri kuitenkin ratkesi ja sain tosi hyviä vinkkejä huovalla ratsastamiseen! Nykyään ratsastan aina Frostin kanssa huovalla. Ihan muutamissa poikkeustapauksissa olen käyttänyt satulaa, mutta en muista milloin viimeksi olisin tehnyt tällaisen poikkeuksen. Nyt, kun olen oppinut ratsastamaan huovalla, se tuntuu jopa tukevammalta kuin satula ja saan sen avulla paremman tuntuman Frostiin kaikissa askellajeissa, sillä huovalla ratsastettaessa pystyn istumaan tiiviisti ilman, että pomppisin esim. ravissa irti huovasta.

Tässä kuvassa on esimerkki tilanteesta, jossa ratsastushuovan alla on käytetty satulahuopaa.

Niinkuin jo mainitsin, Frostilla on käytössään kuolaimettomat suitset. Suitsina sillä on perus issikkasuitset, joihin on lisätty LG Bridlen kuolaimeton osa. LG Bridlen voi siis lisätä ihan mihin suitsiin vaan. Kuolaimettomien suitsien toimintaperiaate perustuu hevosen turpaan tulevaan paineeseen toisin kuin kuolaimissa, joissa paine tulee hevosen suuhun. Tämä on herättänyt aika paljon keskustelua siitä, kuinka kuolaimettomilla suitsilla voi murtaa hevosen nenäpiin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että se on aika epätodennäköistä, sillä se ei kuitenkaan murru vahingossa sormia napsauttamalla, vaan tällaisen vahingon aikaansaamiseen tarvitaan paljon voimaa. Ihan yhtä hyvin kuolaimillakin voi repiä hevosen suupielet auki, mutta aika harvoin kukaan käyttää kädellä niin paljon voimaa, vaan yleensä suunnattoman voiman sijaan ratsastaja osaa käyttää muitakin apuja tilanteen hallitsemiseen. Itse tykkään kuolaimettomista enemmän siksi, että niissä ei ole vaarana nykäistä hevosta suusta, vaikka oma tasapaino hetkellisesti hukkuisi ja ratsastaja tukeutuisi hetkellisesti ohjaan. Koen, että ne ovat myös hevoselle mukavampi vaihtoehto ja tarvittaessa hevonen pystyy myös syömään kuolaimettomat suitset päässä. Hevosen voi myös kiinnittää kuolaimettomista suitsista mihin vain toisin kuin kuolaimellisista suitsista.

Kuvassa näkyvän kärrynpyörän ansiosta ohjan voi kiinnittää hieman eri kohtiin, joka vaikuttaa hieman ohjan voimakkuuteen ja turpaan tulevaan paineeseen. LG:hen voi kiinnittää myös vipuvarren, joka saattaa olla toimiva vaihtoehto vähän reippaammilla hevosilla, sillä se lisää pidätettäessä hackamoren kaltaista vipuvaikutusta. Frostin kanssa vipuvarrelle ei kuitenkaan ole tarvetta.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Pykälämäen 9 leiri 2018

Tuula
Kuva: Riina Lehtonen

Kahden vuoden takaiset leiripostaukset Marskin tallin kesäleiristä ja Pykälämäen tilan leiristä kuuluu tän blogin suosituimpiin julkaisuihin, joten ajattelin kertoa vähän myös tämän vuoden leiristä.

Olin tänä kesänä neljättä kertaa peräkkäin leirillä Pykälämäen tilalla, tällä kertaa yleisleirillä. Mulle itse leirillä oleminen ei oo enää se juttu, vaan leiriviikko on mulle tehoviikko, jonka aikana pääsen kehittämään omaa ratsastusta ja kokeilemaan erilaisia hevosia. Viime kesän jälkeen en ole esimerkiksi käynyt kertaakaan estetunnilla enkä ratsastanut Frostin lisäksi kuin kolmella hevosella. Leiri on mulle siis loistava mahdollisuus haastaan kerran vuodessa itseäni ratsastajana ja oppia muiltakin hevosilta kuin siltä yhdeltä tutulta ja turvalliselta.

Kaapo
Kuva: Riina Lehtonen

Tuttuun tapaan meille jaettiin ensimmäisenä päivänä leirihoitsut ja mummoheppafanina toivoin Ramonaa, 28-vuotiasta FWB tammaa. Ramona on ollut yks mun lemppareista ihan ensimmäisestä vuodesta saakka ja edelleen se sulatti sydämen. Meillä oli ekana päivänä leirihoitsujen kauneuskilpailut, mikä asetti aika paljon haastetta, koska Ramonalla on tosi ohut harja, joka alkaa vasta kaulan puolivälistä eikä häntääkään ole mitenkään liikaa. Otsista sillä ei oikeastaan ole, vain pienen pieni tupsu hentoja jouhia, joihin ei saa edes pienen pientä lettiä. Vähän aikaa piti miettiä, mitä ihmettä sitä askartelisi, kun muut letittivät hoitsuilleen vaikka minkä näkoisiä lettejä ja muita juttuja. Päädyin kuitenkiin siihen ratkaisuun, että yksinkertainen on kaunista, joten tein harjaan neljä pientä lettiä ja häntään yhden. Löysinpä pihalta muutaman päivänkakkarankin, jotka laitoin koristeiksi lettien loppuun. Tällä luomuksella päädyttiin loppupeleissä kauneuskilpailussa kuitenkin jopa toiseksi!

Ramona
Kuva viime vuodelta

Meille sattui koko viikoksi noin 30 asteen helteet, joka asetti ratsastukseen aika paljon haastetta. Niimpä vähän sovellettiin ja aloitettiin aamutunnit yleensä kahdeksan aikaan ja iltatunnit yhdeksän aikaan, jolloin mun tunti loppui joka päivä 12 aikoihin yöllä. Päivällä meillä oli sitten paljon aikaa nukkua ja käydä uimassa ja uittamassa heppoja. Kävin kaksi kertaa uittamassa ja kerran ihan vaan uimassa, mutta muuten hyödynsin ajan nukkumiseen ja jätin vapaa-ajan ohjelman väliin.

Kouluratsastustunteja meillä oli kolme. Ensimmäisen menin Kaapolla, toisen Kimillä ja kolmannen Martalla.

Kaapo oli perus kiva hevonen, joka toimi mukavasti, mutta koska kyseessä oli koko leirin ensimmäinen tunti, oma ratsastus oli vielä aika pahasti hukassa. Kaapoa piti ratsastaa jonkin verran eteen, jotta sen sai liikkumaan kunnolla, mutta koko aikaa sitä ei tarvinnut käskeä.

Kaapo
Kuva: Riina Lehtonen

Kimi taas oli enemmän jarrutettavaa sorttia, mutta kun sen sai taipumaan oikein, vauhti hidastui ja sitä sai jopa vähän käskeä eteen. Mulla oli Kimistä sellainen käsitys, että se olisi jotenkin tosi reipas ja laukassa lähes formula. Kun sitten pääsin sen selkään, Kimi ei ollutkaan juuri lainkaan sellainen, kun olin luullut, mutta se oli vain positiivista. Toki laukassa päädyin työskentelemään isolla pääty-ympyrällä, jotta sain kaahaamisen sijaan Kimin keskittymään asiaan. Ratsastaja sai kyllä tehdä Kimin kanssa kunnolla töitä, sillä sitä piti ratsastaa ihan joka askeleella. Sen ansiosta kyseinen tunti oli kuitenkin tosi opettavainen ja tykkäsin Kimistä enemmän kuin osasin odottaa.

Kimi
Kuva: Riina Lehtonen

Martta taas oli kaikinpuolin poni isolla P:llä. Martta ei ollut ihan mun tyylinen enkä olisi halunnut mennä sillä uudestaan, mutta en myöskään vaihtaisi meidän tuntia pois ja voisin jopa suositella kokeilemaan sitä ainakin yhdellä tunnilla. Koin, että Martta oli mulle vähän turhan haastava, mutta meidän tunti oli myös yks parhaista, sillä opin kyseisellä tunnilla tosi paljon. Martan kanssa piti tehdä kovasti töitä ja apujen piti olla tosi selkeät, jotta sai ponin tekemään niinkuin halusi. Marttaa oli tosi vaikea saada taipumaan, sillä Martta kaatui aika paljon sisään ja asetti itse itsensä ulospäin. Muutaman kerran meillä oli kuitenkin hetkellisesti hyvä taivutus ja sen pienen hetken oli ihan voittajafiilis. Pohkeenväistö kuului ilmeisesti Martan suurimpiin haasteisiin, mutta sitäkin saatiin muutama hyvä askel aikaan. Laukassa poni valahti tosi helposti etupainoiseksi ja ympyrällä mentiin ihan lapa edellä. Martta oli laukassa myös tosi reipas, joten laukkaympyrä oli mulle ratsastajana se vaikein. Vaikka nyt luettelin tässä kaikenlaisia vaikeuksia, mitä meillä oli uskon, että vika oli kuitenkin aika paljon ratsastajassa. Muiden ratsastamana Martta näytti toimivat ihan kivasti, mutta mun lempparia Martasta ei vaan tullut.

Martta
Kuva: Riina Lehtonen

Koulutuntien lisäksi meillä oli yksi puomi/kavaletti tunti, koulu/estetunti sekä rataestetunti.

Este/koulutunnin menin Dapilla. Dapi oli tosi kiva, ei mikään automaatti, mutta kuitenkin suht helppo ratsastaa. Tunnin tarkoituksena oli saada hevoset hyvin pohkeelle. Tunnin lopulla sitten selvisi, miten oli tässä tehtävässä onnistunut. Tehtävänä oli tulla käynnissä esteen edessä olevalle puomille, josta nostettiin laukka ja hypättiin este. Jos hevonen oli pohkeen takan eikä laukka noussut, hevonen käytännössä käveli esteen yli, sillä puomilta oli esteelle noin yksi askel. Olin aivan varma etten tehtävästä suoriudu, joten yllätyin iloisesti, kun onnistuin sen kuitenkin suorittamaan. En ensimmäisellä yrityksellä, mutta onnistuin kuitenkin!

Dapi
Kuva: Kira Eskelinen

Puomi/kavalettitunnin menin Tuulalla. Tuula oli tosi herkkä ratsastaa ja sen sai säädeltyä omalla ratsastuksella juuri niin hitaaksi tai reippaaksi kuin halusi. Tykkäsin Tuulasta tosi paljon ja menin sillä myös rataestetunnin ja leirikisat. Rataestetunti meni ihan kivasti. Hyppäsin ratana noin 50-60cm ja suhteutetun linjan uskalsin tulla myös 85cm korkuisena. Tuula antoi tosi paljon mun virheitä anteeksi ja kunhan vauhti oli sopiva se hyppäsi kiltisti kaikki esteet. Sen ansiosta pystyin keskittymään enemmän omaan kehooni ja sen hallintaan. Leirikisoissa hypättiin 50-60cm rata ja vaikka oma ratsastus ei ihan joka esteellä mennyt putkeen eikä kiidetty mitään hirmuvauhtia, niin sijoituttiin kuitenkin omassa luokassamme ensimmäisiksi. Siitä annan kuitenkin kaiken kunnian Tuulalle, koska pelkällä mun ratsastuksella ei oltaisi kyllä kuuhun menty.

Tuula ei ole tässä mitenkään suunnattoman ahdistunut, vaan sen hyppytyyli on hypätä korvat takana ja pää alhaalla.
Kuva: Riina Lehtonen

Lisäksi meillä oli vielä kaksi maastoa ja yksi peltoestetunti.

Päivämaaston menin Flingalla, joka oli mulle entuudestaan tuttu maastokaveri. Alkumatkasta Flinga päätti jäädä muutaman kerran jumittamaan, mutta kun se päätti jättää turhat pysähdykset, se oli ihan kiva ja varma maastokaveri.

Flinga
Kuva viime vuodelta

Yömaaston menin Lucialla, joka sulatti mun sydämen ihan täysin. Lucia oli mun makuun just sopivan reipas, se ei pelännyt mitään ja odotti aina ratsastajan ohjeita. Vaikka edellä oleva lähti ravaamaan tai laukkaamaan ja kerkesi mahdollisesti jo vähän kauemman, Lucia odotti aina mun lupaa siirtyä raviin tain laukkaan eikä silloinkaan lähdetty kaahaamaan, vaan mentiin kiltisti sitä vauhtia kun ratsastaja halusi. Luciasta tuli kyllä ehdottomasti ihan mun lemppari maastokaveri kaikista niistä hevosista, joilla oon Pykälämäessä maastoillut.

Lucia
Kuva vuodelta 2015

Peltoesteet menin Hemmolla, joka on vasta viisivuotias irlannincob. Peltoesteet ei meidän osalta mennyt ihan putkeen, sillä Hemmo oli mun kanssa asioista aika vahvasti eri mieltä eikä mun ratsastukselliset taidot ihan riittäneet hallitsemaan tilannetta. Loppua kohti meidän tekeminen kuitenkin parani, kun erottiin muusta porukasta ja tehtiin omaa ympyrää vähän kauempana. Kaikesta huolimatta saatiin kuitenkin muutamia hyviä hyppyjäkin ilman sähläystä tai kieltoja.

Hemmo
Kuva: Kira Eskelinen

Tänäkin vuonna mulla oli oma kamera leirillä mukana, mutta en kaivanut sitä kassista koko leirin aikana, vaan muiden ottamilla kuvilla mennään. Kaikki kunnia ja kiitos siis niille reippaille kuvaajille, jotka mun touhuamista oli ikuistamassa. Kaikin puolin leiristä jäi hyvä ja onnistunut fiilis ja voin ehdottomasti suositella Pykälämäen leirejä niitä harkitseville! Pykälämäen tilan kotisivut ja lisätietoa leireistä ja muusta toiminnasta löydät täältä.

Tuula
Kuva: Riina Lehtonen