lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Vuosi on taas mennyt hirveän nopeasti ja tänäkin vuonna on kerennyt tapahtua kaikenlaista. Yksi isoimmista jutuista on ehdottomasti Frostin vuokraamisen aloittaminen. Sen lisäksi olen tutustunut moneen uuteen ihanaan ihmiseen ja päässyt käymään vaikka missä. Myös blogin aloittaminen on ollut iso juttu ja tätä on ollut kiva kirjoittaa. Pitkän tekstin sijaan päätin kuitenkin tiivistää kuluneen vuoden alla oleviin kuviin ja kuvateksteihin.

Aivan vuoden alussa meillä oli muutaman päivän hoidossa tällainen kotoaan eksynyt söpöläinen.

Pääsin myös kokeilemaan Frostin kanssa hiihtoratsastusta.

Kävin kevään aikana myös Tampereen hevosmessuilla.

Kesällä pääsin kahdelle kesäleirille: Marskin tallille ja Pykälämäen hevostilalle.

Pääsin myös Poriin parhaan ystäväni kanssa.

Lukuisten menojen ja reissujen vuoksi pidin kesän taukoa vuokraamisesta, mutta jatkoin Frostin kanssa puuhastelua taas syksyllä.

Myös valokuvausta on tullut harrastettua oikein urakalla, ja kuvia onkin siunaantunut tältä vuodelta useita tuhansia.


Onko mielessänne jotain, mitä voisin parantaa blogissa tulevana vuonna (esim. postauksia, ulkoasua, kuvia jne.) tai onko jokin tietty aihe, josta haluaisitte minun kirjoittavan postauksen? Kertokaa ehdotuksianne kommenteissa. Nyt haluan kiittää kaikkia blogini satunnaisia ja säännöllisiä lukijoita tästä vuodesta, ensivuoteen.

Hyvää uuttavuotta!
♡: Tiina & Frosti


perjantai 23. joulukuuta 2016

Frosti reipas

Aika on taas mennyt hirmuisen nopeasti ja huomenna on jo jouluaatto. Reippaana olen jo koristellut kuusen ja leiponut pipareita ja torttuja. Olen myös polttanut ahkerasti kynttilöitä. Lumen vähäisyyden vuoksi joulufiilikseni oli kuitenkin pitkään kateissa, mutta löysin sen onneksi viimetiistaina Frostin avustuksella. Näin talvisin Frostista löytyy aina uusi supervaihde. Frosti esittelikin sitä minulle pitkästä aikaa pari viikkoa sitten. Viimeksi näin tämän vaihteen lähes vuosi sitten ensimmäisellä vuokrauskerrallani. Tuntui kuin allani olisi ollut aivan eri hevonen. Frosti on siitä äärimmäisen mielenkiintoinen persoona, että siitä löytyy kaksi aivan ääripäätä: Toisinaan se jämähtää kentällä paikoilleen eikä suostu liikkumaan, mutta toisinaan sillä on maastossa aivan hirmuisesti virtaa, jolloin se luvan saadessaan päästelee menemään niin lujaa kuin vain pääsee. Frosti kuitenkin pitää ratsastajastaan hyvää huolta ja pysähtyy lähes välittömästi, jos ratsastaja meinaa jäädä matkasta. Pysähdys ei kuitenkaan ole mikään äkkipysähdys, vaan pehmeä ja hallittu. Frosti myös huomaa, milloin kyydissä on ratsastaja, jonka tasapaino ei ehkä ole vielä harjaantunut tarpeeksi. Tällöin Frosti jättää hurjimman vauhdin ja ilopomppunsa toiseen kertaan. Vaikkei minunkaan tasapainoni ole timanttinen, Frosti päästelee kanssani kuitenkin tuhatta ja sataa ja riehakkaimpina päivinä se saattaa esitellä mielenkiintoisia hyppelyliikkeitä. Silloinkin pomput ovat kuitenkin pieniä eikä niitä voi välttämättä kutsua edes pukeiksi.


Pari viikkoa sitten Frostin ollessa taas superreipas se teki omatoimisesti pieniä muutaman askeleen laukkapyräyksiä höystettynä pompuilla, kun se tajusi ettei pääsekään laukkaamaan. Ihan turvallisuussyistä ja oman epävarmuuteni vuoksi jätimme laukkaamisen pois ja tyydyimme muutamaan ravipätkään. Neljän yllättävän hyppelyn jälkeen tulin suosiolla alas ja kävelin loppumatkan Frostin kanssa maasta käsin. Viimeisen pellon kohdalla laitoin varmuudenvuoksi Frostille ohjat kaulalle, sillä aavistelin, että se saattaa laukata pellon poikki pihaan. Ja kuinka ollakaan Frosti lähti kuin nappi paidasta ja päästeli pukkilaukalla pihaan. Koska Frostilla oli niin hirmuisesti virtaa, ajattelin mennä vielä ottamaan kentälle muutamat laukat. Frosti kuitenkin säikähti jotakin jo ensimmäisen pätkän alussa ja olin äärimmäisen lähellä jäädä matkasta. Onnistuin kuitenkin takertumaan Frostin kaulaan, jolloin se pysähtyi välittömästi. Päätin siis jättää laukkailun ja kävellä muutaman kierroksen ennen kuin menimme takaisin pihaan.


Viimetiistaina Frostin reippaus oli kuitenkin tipotiessään. Koska tiet olivat aivan peilijäässä emme lähteneet maastoon. Myös kenttä oli liukas, joten päätin pitää Frostille perusteellisen hemmottelutuokion. Sillä Frosti on todellinen tukkajumala, minulla ei useinkaan ole erityisen suurta intoa sen hännän selvittelyyn. Nyt innostuin kuitenkin selvittämään hännän niin, että lopuksi sitä pystyi jopa kampaamaan. Perusteellisen harjailun ja jouhien selvittelyn jälkeen menin vielä hetkeksi pellolle. Frosti on tosi kankea ja sen on vaikea taipua, joten pyrin venyttelemään sitä lähes joka kerta. Siispä päätin venytellä sen kunnolla myös viimeksi. Tein myös luottamusharjoituksia eli laitoin Frostille narun kaulalle ja kävelin ympäri peltoa. Frosti seurasi kiltisti perässä turpa selkääni hipoen kuten yleensä. Tein kävellessäni paljon jyrkkiä käännöksiä ihan Frostin kankeutta ajatellen. Kokeilin myös opettaa sille paria uutta temppua, sillä Frosti rakastaa temppujen tekemistä ja se on nopea oppimaan. Vaikkei Frosti osannutkaan temppuja täydellisesti, se teki ne ensikertalaiseksi tosi hyvin. Lopuksi pidin vielä kunnon rapsuttelutuokion. Rapsutteluhetket ovat ehkä parasta, mitä Frostin kanssa voi tehdä. Nautimme niistä molemmat ja ne tuntuvat lujittavan luottamustamme. Frosti nautti hetkestä täysillä ja välillä se lepuutti turpaansa pääni päällä. Lähtiessäni takaisin pihaan annoin Frostin tulla vapaana perässäni. Aina rapsuttelun jälkeen Frosti on oikein ekstra ystävällinen ja rento. Olen lähes varma, että se tulisi syliini, jos mahtuisi :)


Hyvää ja rauhallista joulua meidän puolesta!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Hevoset liikenteessä

Selasin Facebookia ja törmäsin kirjoitukseen, jossa eräs hevosenomistaja kertoi onnettomuudesta, joka hänelle oli sattunut kaksi viikkoa sitten. Kirjoitus herätti todella paljon ajatuksia, sillä se ei suinkaan ole ensimmäinen hevosten kanssa sattunut onnettomuus. Aihe on minulle sen verran tärkeä, että päätin kirjoittaa siitä postauksen.

Julkaisun kirjoittanut nainen oli ollut ystävänsä kanssa ajamassa hevosilla ison tien vartta Joulutapahtumaan. Sekä ohjastajien, että hevosten näkyvyydestä oli huolehdittu runsain heijastimin sekä valoin. Julkaisun mukaan ohjastajilla oli vuosien kokemus hevosilla liikenteessä liikkumisesta. Myös hevoset olivat julkaisun mukaan kokeneita, eivätkä ne säikkyneet turhia. Matkalla heihin oli kuitenkin törmännyt auto reilulla nopeudella. Törmäyksen seurauksena nainen oli lentänyt kärryistä ja lyönyt päänsä johonkin, jonka seurauksena hän sai aivotärähdyksen, nenämurtuman, kolhun sääreen sekä muistinmenetyksen. Myös toisen valjakon ohjastaja oli saanut osansa törmäyksestä, mutta molemmat ohjastajat selvisivät hengissä. Myös toisen valjakon poni selvisi vammoitta, mutta julkaisun kirjoittajan hevonen oli jouduttu pelastusyrityksistä huolimatta saattamaan vihreille niityille. Molempien ohjastajien kypärät olivat vaurioituneet ja toinen, jopa haljennut.

Minusta oli todella surullista lukea naisen kauniisti muotoilema kirjoitus. Tässä tilanteessa saattoi olla kyseessä vahinko, mutta on olemassa myös niitä, jotka tahallaan säikyttelevät hevosia liikenteessä. Viimeksi tänä syksynä etusivuni oli pullollaan kertomuksia siitä, kuinka usea autoilija oli typerällä käytöksellään aiheuttanut erilaisia vaaratilanteita. Vaikka ratsastajalta tai ohjastajalta löytyisi vuosien kokemus, ei siitä ole apua, kun ihmistä yli sata kertaa painavampi saaliseläin säikähtää.


Hepokuuselassa on runsaasti ihania metsäautoteitä, joilla ei ole liikennettä. Metsään päästäkseen on kuitenkin ylitettävä iso tie, jossa autot ajavat todella lujaa. Talvisin tie on myös todella liukas. Tiellä ei ole mikään hirveän vilkas liikenne, mutta siinä kulkee paljon rekkoja. Hepokuuselan hevoset ovat ylittäneet kyseisen tien lukuisia kertoja, mutta se ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että autoihin tottuneetkin hevoset saattavat jonain päivänä säikähtää, jonka seurauksena saattaa olla paha onnettomuus.

Kerran jouduimme ratsastamaan hetken tien penkalla päästäksemme metsään. Vaikka hevoset ovatkin tottuneet autoihin, ne jännittävät hieman rekkoja, jonka vuoksi nousimme vaaratilanteen välttämiseksi pois selästä, kun huomasimme rekan tulevan meitä vastaan. Minun ja Frostin ainut hieman uhkaava tilanne oli, kun ylittäessämme tietä, koira alkoi yhtäkkiä haukkua tien toisella puolella olevalla aidatulla pihalla. Olimme Frostin kanssa jo tien puolessa välissä, mutta koiran yllättävä haukku säikäytti Frostin, jolloin se palasi salamannopeasti takaisin tien toiselle puolelle. Kenellekään ei sattunut mitään, mutta yllättävä tilanne säikäytti kuitenkin myös minut. Olen myös huomannut, että todella harva autoilija hidastaa nähdessään hevosen. Vaikka Frosti ei välitäkään autoista, minut valtaa aina pettymys, kun huomaan ettei autoilija aio hidastaa nähtyään hevosia. Muutaman kerran olen kuitenkin myös törmännyt kuskeihin, jotka ovat pudottaneet reilusti nopeutta meidät huomatessaan. Näille autoilijoille olenkin väläyttänyt aina äärimmäisen iloisen ja leveän hymyn, vaikka hidastaminen ei olekaan ollut välttämätöntä. Autoilijat eivät kuitenkaan voi tietää onko kyseessä säikky hevonen, joten olen ehdottomasti sitä mieltä, että autoilijan tulee kiireestään huolimatta hidastaa ratsukon kohdalla. Kukaan tuskin haluaa hevosta viereensä etupenkille.


Valitettavasti matkassa ei aina ole yhtä hyvää tuuria kuin alussa mainitsemani onnettomuuden henkilöillä. Eräs tuttavani menehtyi pudottuaan maastossa hevosen selästä. Myös tässä tapauksessa ratsastajan kypärä oli haljennut. Tyttö oli vielä hengissä, kun hänet kiidätettiin sairaalaan, mutta hän menehtyi sairaalassa saamiinsa vammoihin. En tiedä tarkkaan, miten tapahtumat etenivät, enkä ole asiasta tietäviltä halunnut siitä kysellä, mutta tapaus on kuitenkin todella surullinen. Vielä surullisemman onnettomuudesta tekee ratsastajan nuori ikä.

Valitettavasti onnettomuuksia sattuu eikä niille voi mitään, mutta onneksi näin pahat onnettomuudet ovat harvinaisia. Onnettomuuksia ei myöskään satu aina hevosten kanssa, vaan niitä voi sattua yhtä hyvin myös kävelytiellä kävellessä. Vaikka postaus olikin tällä kertaa näin vakavasta aiheesta, se on minulle sen verran tärkeä, että halusin kirjoittaa siitä postauksen. Meinasin kirjoittaa tästä aiheesta jo aiemmin, mutta kirjoittaminen vain venyi ja venyi. Nähtyäni alussa mainitsemani Facebook julkaisun päätin kuitenkin vihdoin kirjoittaa tästä aiheesta. Kertokaa kommenteissa, mikäli tämä postaus herätti teissä jonkinlaisia ajatuksia tai olette itse joutuneet vaaratilanteeseen liikenteessä.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Uusia tuulia

Postausväli on taas venähtänyt, mutta sen sijaan, että pahoittelisin sitä hirmuisesti tai kertoisin, miksei postausta ole tullut pitkään aikaan, menen suoraan asiaan. Kaksi viikkoa sitten Hepokuuselassa järjestettiin joogaa ratsastajille, ja koska olen aika innokas kokeilemaan kaikkea uutta, päätin tietysti osallistua. En ole mikään notkea, vaikka minulta tanssitaustaa löytyykin, mutta joogaamiseen ei tarvittu mitään erityistä notkeutta, vaan liikkeet tehtiin oman osaamisen ja notkeuden mukaan. Minun lisäkseni paikalla oli joogaopettaja ja kaksi joogaajaa, joten ryhmä oli aika pieni, mutta minusta se ei ollut mitenkään huono asia. Joogaaminen oli todella mielenkiintoinen kokemus ja menen varmasti uudestaan, jos kyseinen tapahtuma järjestetään Hepokuuselassa, mutta mitään joogatuntia en aio lähteä varaamaan. Joogaamisen lisäksi pääsin eräällä valinnaiskurssillani kokeilemaan myös spinningiä. Spinning oli minusta tosi kivaa, vaikka pyörän satula olikin kova ja polkiessa tuli älytön hiki :D Spinningistä innostuin jopa sen verran, että voisin jopa harkita spinning-tunnille menemistä.


Frostin kanssa olemme käyneet maastossa erilaisilla reiteillä ja kokoonpanoilla. Viimemaanantaina olin taksvärkissä Hepokuuselassa. Siivosin tallin perusteellisesti sekä autoin iltatallissa. Maanantaina olivat myös Hepokuuselan jouluun valmistujaiset, joten pääsin myös leipomaan pipareita ja syömään puuroa. Tapasin myös suuren osan Hepokuuselan nuorisoporukasta. Tunsin ennestään heistä vain muutaman, mutta niin kuin usein, tutustuin taas tosi kivoihin uusiin ihmisiin. Tiistaina lähdimme jo päivällä maastoon, sillä pääsimme liikkeelle kerrankin valoisan aikaan. Vaikka pakkasta olikin aika reilusti, se ei menoa haitannut, ja tallille päästyämme sekä ripseni, että hevoset olivat aivan kuurassa. Teimme normaalia pidemmän reissun ja otimme paljon ravi ja laukkapätkiä. Frosti oli tietysti aivan innoissaan ja retki oli muutenkin todella ihana. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten myös metsässä oli erityisen kaunista. Otin myös kameran mukaan tallille, joten sain taas tosi kivaa kuvamateriaalia, joka on harvinaista varsinkin näin talvisin, kun aurinko laskee jo neljältä.


Niin kuin moni on varmasti huomannut, blogiin on taas tullut hieman uusia muutoksia. Minulla on aika usein tapana löytää bloggerista kaikkia uusia hienoja ominaisuuksia, ja innostun vähänväliä tekemään blogiin pientä hienosäätöä :) Uusimpia muutoksia ovat Kirjoittaja-välilehti sekä sivupalkista löytyvä kuvaus. Kirjoittaja-välilehdellä on tarkempaa tietoa minusta, jos jotakuta kiinnostaa, millainen ihminen tätä blogia oikein kirjoittaa. Myöhemmin blogiin ilmestyy luultavasti samanlainen esittelysivu myös Frostista, muttei siitä sen enempää ;)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Blogiexpo 2016

Sunnuntaina oli kauan odottamani päivä, blogiexpo 2016! Odotin tapahtumalta tosi paljon, enkä turhaan, nimittäin minulla oli aivan mahtava päivä. Olin mukana myös viimevuonna, mutten silloin vielä kirjoittanut blogia, vaan lähinnä halusin vain tavata blogien kirjoittajia. Vielä sunnuntai-aamuna kahdeksan aikoihin minulle onnistuttiin järjestämään ennakkopassi, mikä oli aivan huippua. Itse menin paikalle miltei heti yhdeltätoista ovien auettua. Ensimmäisenä valjasseppä Maija Airevuo kertoi ratsastajan mitoille sopivan satulan merkityksestä. Frostin kanssa en paljoa satulaa käytä, mutta aihe oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Olen kyllä kuullut paljon oikean kokoisen satulan merkityksestä hevoselle, mutta ratsastajalle mitoitetun satulan hyödyt olivat aivan uutta tietoa.


Maija kertoo ratsastajan mitoille sopivan satulan merkityksestä.

Bloggaajien hevostaitokilpailu

Maijan luennon jälkeen oli bloggaajien hevostaitokilpailu. Kilpailussa oli kaksi joukkuetta, jotka kilpailivat toisiaan vastaan. Mukana olivat mm. Kaktu, LinneaMira, OlgaSara ja Iida. Kilpailussa bloggaajien täytyi tunnistaa erilaisia esineitä, vastata kymmeneen hevosblogeihin liittyvään kysymykseen ja koota suitset mahdollisimman nopeasti. Kaktun joukkue voitti hevostaitokilpailun tiukasti 0,5 pisteellä. Kilpailu oli äärimmäisen tasainen ja ratkaiseva tehtävä oli suitsien kokoaminen, jonka Kaktun joukkue suoritti vain hieman toista joukkuetta nopeammin. Hevostaitokilpailun jälkeen oli ammattikuvaaja Wilma Hurskaisen luento kameran säätöjen vaikutuksesta kuviin. Vaikka olen omatoimisesti harjoitellut kuvaamista jo reilun vuoden, kaikki tieto tuli aivan uutena. En edes ollut koskaan kuullut mistään ISO-arvoista saatika eripaksuisten linssien vaikutuksesta :D Valokuvausta harrastavana ihmisenä odotin kovasti Wilman luentoa, joka olikin oikea tietopläjäys. Wilman luennon jälkeen oli vielä Antti Lehtilän luento treenimotivaatiosta, jonka jälkeen suuntasinkin suorinta tietä Sennin Kisamatkalla-banneripajaan.


Äärimmäisen hilpeä bannerin tekijä.

Blogipaneeli
Sennin kanssa loihdimme (tai siis Senni loihti ja kyseli mielipiteitäni, joita ei ollut :D) minulle uuden aivan mielettömän hienon ulkoasun. Vietinkin suuren osan loppupäivästäni Sennin, Katjan ja Jennin kanssa yhdessä naureskellen. Kirsi Ståhlbergin luento nettikäyttäytymisestä jäi minulta väliin, sillä teimme minulle uutta ulkoasua, mutta pääsin kuitenkin taas seuraamaan seuraavaa ohjelmanumeroa eli paneelikeskustelua, jossa olivat mukana Rosita, Aurora ja Sami. Keskustelun jälkeen vietin aikaani juttelemalla muiden paikalla olleiden bloggaajien kanssa. Viideltä alkoi taas minua erityisesti kiinnostanut ohjelmanumero eli blogipaneeli, jossa olivat mukana Kaktu, Katja, Petra ja Kaisa. Paneelia oli hauska seurata, ja etenkin Kaktun hemmottelusatulahuopa sai minut nauramaan :) Blogipaneelin jälkeen oli vielä parhaiden blogien palkitseminen. Itse luen vain muutamia blogeja, joten osa voittajablogeistakin oli minulle vieraita, mutta uskon, että palkinnot menivät oikeisiin osoitteisiin.
Voittajan on helppo hymyillä, etenkin, kun huomaa itseään kuvattavan :)
Perhe Vilandereiden hilpeä joukko. Itselläni olivat posket lähes repeämispisteessä nauramisesta, joten näyttää kuin irvistäisin, vaikka olinkin kuvanottohetkellä erittäin onnellinen tavattuani näin upeita ihmisiä :3
Kiitos kaikille tämän vuoden blogiexposta!!!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kehittyminen valokuvaajana

Niin kuin olen kertonutkin, harrastan ratsastuksen ohessa valokuvausta. Sain ensimmäisen oman järjestelmäkamerani viime syksynä. Sitä ennen käytin kännykkäkameraa ja pientä digikameraa. Selailin tässä vanhoja kuvia ja huomasin, että olen kehittynyt valokuvaajana aivan valtavasti. Koska en ole turhan paljon kuvia täällä blogissa julkaissut päätin nyt tehdä tällaisen kuvapainotteisen postauksen, josta voitte itse vertailla kehitystä. Tässä on nyt ainoastaan niitä järjestelmäkameralla otettuja kuvia, joten ihan täydellistä käsitystä ei ehkä kehittymisestä saa kännykkäkuvien puuttuessa, mutta eiköhän sen huomaa tästäkin :)

Tässä on aivan ihka ensimmäinen järjestelmäkamerallani ottama kuva. Muistan kuinka olin hieman pettynyt, kun kuva ei ollutkaan niin laadukas kuin näkemäni järkkärillä otetut kuvat. Myöhemmin tajusin, että vika olikin kuvaajassa :D

Taidetta parhaimmillaan... Eikun mitä? Valotus on totaalisen karsea, eikä tämä nyt muutenkaan ole mitään silmiä hivelevää katseltavaa.

Tämä on jo huomattavasti parempi kuva ja tästä löytyy jo aavistus tunnelmaakin.

Mutta joukkoon mahtuu edelleen myös epäonnistuneita otoksia.

Kuvat ja kuvakulmat ovat kuitenkin muuttuneet paremmiksi ja käytän nykyään aika paljon erilaisia kuvakulmia, jotka tekevät kuvista elävämpiä ja mielenkiintoisempia.

Kesällä sain runsaasti harjoitusta ja valtavasti onnistuneita kuvia. Auringonlasku on mielestäni yksi ihanimmista kuvausaiheista.

Toisinaan kuvausaiheet vain yksinkertaisesti loppuvat kesken, jolloin tulee kuvattua kaikkea turhaa :D

Kesä oli valokuvausta ajatellen loistavaa aikaa ja kuvia tuli räpsittyä ihan reilulla kädellä (muutama tuhat kappaletta)

Tämä on tällä hetkellä yksi suosikkikuvistani. Joukkoon mahtuu kuitenkin edelleen ei niin hienoja otoksia, mutta kehitystä on tapahtunut valtavasti. En edelleenkään tiedä tai osaa käyttää suurinta osaa kamerani asetuksista ja etenkin pimeällä kuvaaminen on minulle mahdottomuus, mutta itse olen oppinut paljon kokeilemalla. Toivottavasti postaus oli kiva, vaikka se olikin hieman erilainen. Tietokonekin on tällä hetkellä käytössäni, joten sain vihdoin tämän postauksen tehtyä :)


lauantai 12. marraskuuta 2016

Ajan puute

Täällä blogissa on ollut taas vähän hiljaisempaa, sillä en pystynyt viimeviikolla kirjoittamaan blogia tietokoneella ja kaikki kuvamateriaali on tietenkin siellä, joten tähän postaukseen riivityt kuvat ovat aika onnettomia. Minulla on myös ollut muka kauheasti kaikkea, joten aikaakaan ei ole liiemmin ollut. Innostusta kirjoittamiseen kuitenkin on, joten kaikesta huolimatta päätin kertoa hieman minun ja Frostin kuulumisia. Tämä postaus on ollut tekeillä jo pidempään, joten osa tapahtumista on kirjoitettu jo yli viikko sitten. Ensiviikolla minulla on jälleen tämä samainen tietokonepulma, mutta koetan kirjoitella tänne silti parhaani mukaan.


Kaksi viikkoa sitten olin TET:issä Saarijärven Pokella tutustumassa luonnonvara-alaan. Majoituin viikon ajan asuntolassa. Olin mukana seuraamassa muutamaa oppituntia, mutta suurimmaksi osaksi sain hoitaa kaikenlaisia eläimiä. Kesäisin Saarijärvellä on auki Puuhapuisto Veijari, joka on siis pienille lapsille tarkoitettu touhuamispaikka. Puuhapuisto Veijarissa on myös matelijatalo, kotieläinpiha ym. Puiston sulkeutuessa kesän lopussa, eläimet tuodaan Pokelle opiskelijoiden hoidettavaksi. Opiskelijat saavat samalla harjoitella eri eläinten hoitamista. Toki Pokella oli muitakin kuin Puuhapuisto Veijarin eläimiä mm. lehmiä. Itse sain hoitaa eläimiä aika laidasta laitaan. Ensimmäisenä päivänä hoidin kaneja, toisen päivän olin kokonaan pieneläintalossa, jossa olivat matelijat, kilpikonnat ja linnut. Kahtena viimeisenä päivänä sain hoitaa ponia, aasia, alpakoita ja poroa. Sen lisäksi sain vielä käydä kävelyllä vuohien kanssa. Viimeisenä päivänä olin myös navetassa seuraamassa lehmien sorkkahuoltoa. Tykkäsin TET:istä tosi paljon ja oli kivaa tutustua eri eläinlajeihin ja niiden hoitoon. Suosikeikseni nousivat ehdottomasti kilpikonnat, joihin ihastuin aivan tyystin :)


Viimeviikon tiistaina pääsin taas pitkästä aikaa moikkaamaan Frostia, sillä syysloman ja TET-viikon vuoksi en ollut päässyt Hepokuuselaan kahteen viikkoon. Vaikka menin tallille jo neljältä, ilta pimeni niin nopeasti, että lähtiessämme maastoon oli jo pimeää. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja otimme muutaman vähän pidemmän laukkapätkän. Oli ihanaa laukata pitkästä aikaa huovalla vähän pidempiä pätkiä, sillä olen mennyt nyt hieman enemmän satulalla ja suurimmaksi osaksi olemme laukanneet vain ylämäkiä ratsastaessani huovalla. Frosti oli tosi innoissaan, kun pääsi menemään vähän lujempaa :) Se oli alusta saakka hieman normaalia reippaampi, muttei kuitenkaan mikään ylienerginen. Kävin moikkaamassa Frostia myös lauantaina, kun ystäväni pyysi minut kanssaan tallille.


Viime tiistaina lähdimme taas maastoon Frostin kanssa. Se on nyt päässyt menemään hieman reippaampia lenkkejä, joten sillä ei ollut ylimääräistä energiaa, vaan se kulki aika rennosti ja rauhallisesti. Päätimme ravailla pikkupätkän, sillä hevoset tuntuivat rennoilta, mutta kuitenkin motivoituneilta. Joku oli kuitenkin jättänyt maahan lumen alle kaapelia ja vetohevosena toiminut Risto kompastui kaapeliin kaksi kertaa, joten päätimme jättää ravaamisen väliin. Otimme kuitenkin kunnon laukkapätkän ja laukkasimme erään mäen päälle. Luulin, että Frosti ottaisi taas kunnon spurtin ja laukkaisi koko matkan aivan täysiä, mutta se laukkasikin rennon reippaasti ilman turhaa kiirettä ja ajoittain hidasti jopa vauhtia, jos polku oli hieman muhkurainen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan löysin taas rentouden huovalla laukatessa ja pystyin vain nauttimaan Frostin tasaisesta laukasta. Aiemmin olen ikään kuin takertunut Frostin ympärille koko jalan mitalta ja keskittynyt kyydissä pysymiseen, mutta nyt pidin jalat rentona enkä takertunut Frostin ympärille, jolloin minun ei tarvinnut edes tehdä mitään pysyäkseni liikkeen mukana. Minulle tämä on valtava edistysaskel, sillä tippumisen jälkeen en ole löytänyt huovassa enää tällaista rentoutta.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Syysloma

Viimeviikolla en kerennyt blogia kirjoittaa, sillä olin koko syysloman menossa, mutta nyt, kun minulla on poikkeuksellisesti tänään vapaapäivä, kerron vähän syyslomastani. Tällä viikolla en välttämättä kirjoita enää toista postausta, sillä lähden huomenna Saarijärvelle ja olen siellä perjantaihin asti.

Lähdimme viime sunnuntaina Pohjanmaalle mökkeilemään. Mökillä on itseasiassa kaksi mökkiä, vanha ja uusi mökki. Vanha mökki on todella pieni ja siellä pystyy yöpymään vain kaksi ihmistä. Uusi mökki on vielä hieman kesken, mutta se on isompi ja sinne mahtuu isompi porukka. Olimme perillä vasta illalla, emmekä siis tehneet sunnuntaina vielä mitään ihmeellistä.

Maanantaina kävin aamusta ottamassa kuvia, sillä olin ottanut järjestelmäkamerani mukaan. Otin myös Jopen mukaan ihmettelemään ja se tykkäsi siitä tosi paljon. Oikaisimme mökille erään pellon poikki ja siitäkös Joppe sekosi aivan täysin ja juoksi ympääriinsä hyppien valtavilla loikilla ojien yli :) Myöhemmin lähdimme ajelemaan ja katselemaan maisemia. Kävimme myös katsomassa Botniaringiä ja poikkesimme kauppaan. Paluumatkalla pysähdyimme Kainaston ponitallille ja varasimme minulle ratsastustunnin seuraavalle päivälle. Loppupäivän vain möllöttelimme mökillä.


Tiistaina oli ratsastustuntini, jota olin odottanut koko edellisen päivän ja tiistaiaamun. Kainaston ponitalli on 150 ponin talli (ei mikään pieni talli, tai itseasiassa pihatto). Koska tämä ratsastustunnin varaaminen tapahtui hetken mielijohteesta, minulla ei tietenkään ollut minkäänlaisia ratsastusvarusteita mukana. Se ei kuitenkaan häirinnyt mitenkään erityisemmin, vaikka housuni olivatkin satulassa hieman liukkaat. Sain ratsastaa aivan ihanalla islanninhevosella. Hevosta taidettiin kutsua Skorriksi, mutta en ole aivan varma, kuinka sen nimi pitäisi kirjoittaa. Skorri oli minusta tosi kiva tyyppi, vaikka kavioiden putsauksessa, varustamisessa ja ratsastuksen alussa se oli haluton yhteistyöhön. Kainaston ponitalli oli siitä erikoinen, että sinne sai mennä koska tahansa klo.11 ja 18 välillä ja siellä oli aina joku valvomassa ja katsomassa kellosta aikaa. Ratsastus tapahtui siis täysin omatoimisesti. Tein tunnin aikana paljon ympyröitä, sillä etenkin aluksi Skorri alkoi tehdä jotain ihme steppausta ja joitain omia kuvioita kääntäessäni sen ympyrälle. Se kuitenkin rauhoittui aika pian ja ympyrät alkoivat sujua hieman paremmin. Työskentelin aika paljon harjoitusravissa, mutta otin myös muutamia laukkapätkiä. Skorri oli tosi reipas ja energinen ja se oli mielenkiintoista vaihtelua, sillä olen viimeaikoina ratsastanut vain Frostilla. Kerran Skorri teki ihan kunnon pukin, mutta muuten se toimi alun sähläyksen jälkeen tosi hyvin. En kyllä mitään ihmeellistä tehnytkään, sillä emme tunteneet Skorrin kanssa toisiamme entuudestaan, mutta siitä huolimatta Skorrille tuli ihan kunnolla hiki.


 Keskiviikkona iltapäivällä lähdimme ajelemaan kotiin päin. Koska matka on pitkä, olimme jälleen vasta alkuillasta kotona. Tulimmekin siis vain kotiin nukkumaan ja pakkaamaan kassit uudestaan, sillä lähdimmekin sitten torstaina aamupäivästä ajelemaan kohti Turkua. Olimme muutaman tunnin sukulaistemme luona Marttilassa ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti Turun satamaa. sukulaisemme asuvat aivan Kylämäen hevostilan vieressä, joten kävin katsomassa läheisessä tarhassa olevia hevosia. Laivamme lähti Turun satamasta vartin yli kahdeksan, joten jätimme laivan kiertelyn seuraavalle päivälle. Meillä oli kaksi eri hyttiä, sillä meitä oli sen verran iso porukka. Itse pääsin E-hyttiin, joka oli muuten ihan kiva, mutta se oli juuri yökerhon yläpuolella, joten musiikki kuului hyttiin aika selkeästi, enkä pystynyt nukkumaan kunnolla. Vihdoin nukahdin tunniksi, mutta heräsin heti tullessamme avomerelle laivan keinumisen vuoksi. Minulla on todella kova matkapahoinvointi lentokoneessa, mutta sitä on ollut aikanaan myös laivalla. Istuskelinkin sängyllä hyvän aikaa miettien, miten ihmeessä saisin unta, kunnes lopulta käännyin toisinpäin ja sain nukuttua huimat kolme tuntia. Heräsin kuitenkin laivan saapuessa Tukholman satamaan ja olihan sitä pakko käydä kannella ihmettelemässä, kun olen käynyt risteilyllä viimeksi todella monta vuotta sitten, enkä varmaan pääse ihan hetkeen uudestaan. Meninpä sitten vielä takaisin nukkumaan ja sain nukuttua peräti kaksi tuntia ennen kuin heräsin taas ja päätin lähteä aamupalalle. Risteilyllä oli kuitenkin mielestäni tosi kivaa, vaikka nukuinkin seuraavana yönä noin 12 tuntia univajeen vuoksi.


Frostia en ole nähnyt nyt viikkoon, enkä näe sitä välttämättä vielä tällä viikollakaan, sillä lähden huomenaamuna aikaisin Saarijärvelle. Minulla on siis tällä viikolla TET ja aihepiirinä maatalousyrittäjyys ja eläintenhoito. Asustelen TET viikkoni asuntolassa ja työpäivät ovat ilmeisesti raskaita, joten kirjoittelen viikosta varmaan vasta viikonloppuna tai ensiviikolla.

torstai 13. lokakuuta 2016

Hyppelyä

Tiistaina pääsimme Frostin kanssa jälleen maastoon, mutta tällä kertaa pääsimme hyppäämään "maastoesteitä"! Olin todella innoissani, sillä en ole aiemmin hypännyt maastoesteitä tai minkäänlaisia esteitä ylipäätään Frostin kanssa. Toki se on muutaman kerran hypännyt ojien ja oksien yli, mutta varsinaista maastoesteiden hyppimistä emme ole harrastaneet. Eivät nämäkään mitään varsinaisia esteitä olleet, vaan kaatuneita puunrunkoja, mutta ne kelpasivat meille loistavasti! Puunrunkoja oli polulla pienen matkan välein muodostaen pätkän, jossa pääsi hyppäämään runkojen yli. Näitä maastoesteitä ei ilmeisesti hypätä kovin usein, mutta niiden hyppääminen oli sekä Frostin että minun mielestäni tosi kivaa. Estepätkiä oli kaksi ja etenkin viimeisellä pätkällä Frosti innostui ihan kunnolla ja yhdelle esteelle se teki oikein kunnon loikan, vaikka esteet eivät korkeita olleetkaan. Estepätkien lomassa menimme käyntiä, mutta otimme myös pieniä töltti ja laukkapätkiä. Olen kokeillut hyppäämistä myös kentällä sekä maasta että selästä käsin, mutta kentällä Frosti ei oikein jaksa kiinnostua asiasta. Nyt se hyppäsi kuitenkin innoissaan ja laukkasi esteiden välit hurjaa vauhtia :) Vaikka ilta pimenikin aika nopeasti, maisemat olivat jälleen kerran todella ihanat ja sumu teki maisemasta upean näköisen.


Sain tasan viikko sitten mopokortin. Mopo oli jo valmiina, mutta siihen piti ostaa uusi akku ja takapyörään venttiili. Sen lisäksi mopo piti rekisteröidä, mutta onneksi kaikki hoitui niin nopeasti, että pääsin jo perjantaina ajamaan. Melkein tunnin mopo toimi miltei moitteettomasti, mutta sitten se päätti sanoa sopimuksen irti ja jätti minut matkalle. Seuraavat neljä päivää se temppuili, minkä kerkesi, ja jätti minut lähes joka kerta matkalle niin, että minut piti hakea milloin mistäkin peräkärryn tai pakettiauton kanssa. Keskiviikkona sain vihdoin uuden mopon, joka onkin toiminut moitteettomasti ja on muutenkin paljon helpompi käyttää kuin edellinen. Vielä en osaa kuitenkaan sanoa, uskallanko lähteä mopolla tallille, kun suunnittelemamme kulkureittikin jäi työmaan alle.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Ihana, ihanampi, Frosti!

Viime tiistaina olin taas puuhailemassa Frostin kanssa. Tuskailin viimeviikolla kuvaajan ja kuvamateriaalin puuttumista. Niin sitten kävi, että satuin kysymään jaksaisiko kukaan kaverini lähteä meitä kuvaamaan ja kappas, halukkaita olikin useampi kuin yksi! Sain siis kerrankin kuvaajan mukaan. Kuvaajaksi lähtenyt kaverini ei itse ole hevosihmisiä, mutta olemme silti kiertäneet kaikennäköisissä hevostapahtumissa ja hän on ollut katsomassa ratsastustuntejani, kisojani ym. Hepokuuselassa hän ei ollut aiemmin käynyt.


Koska emme päässet maaston (mikä ei tosin haittaa, sillä vaihtelu virkistää), päätin työskennellä Frostin kanssa maasta käsin. Frosti tykkää valtavasti erilaisista agilityjutuista, joten se oli aivan super innoissaan päästessään touhuamaan. Tehtävinä meillä oli rengas, silta, jakkara ja kuormalava. Frosti oli alkuun ihmeissään, kun kentällä oli kanssamme Frostille tuntematon henkilö kameran kanssa. Aina välillä Frosti kävi moikkaamassa kuvaajaa ja teki hieman perusteellisempaa tuttavuutta tämän kanssa, raahatessani kuormalavaa kentälle. Frosti oli niin innoissaan, että ohjatessani sen siltaa kohti, se kiihdytti vauhtia, kiipesi sillalle ja peruutti siltä alas, ilman, että minun tarvitsi tehdä yhtään mitään. Aivan kuin se olisi näyttänyt, "Kato mitä mä osaan, tää on super kivaa!". Kuormalava oli sille ilmeisesti uusi juttu, sillä sitä se pysähtyi haistelemaan ja ihmettelemään, ennen kuin uskalsi tulla sen yli. Renkaalle nousemista olemme tehneet kerran aiemmin, jonka se selvästi muisti, sillä mennessämme renkaalle se kiipesi sille ennen kuin kerkesi kissaa sanoa. Rengas ja silta olivat selvästi sen suosikkeja. Jakkara oli sille entuudestaan tuttu juttu, sillä sitä olemme treenanneet monesti aiemminkin.


Olin ensin ajatellut touhuta vain maasta käsin, mutta kun Frosti osoittautui super innokkaaksi, ajattelin, että se jaksaisi touhuta lopuksi hieman selästä käsin, joten hain sille suitset. Kokeilimme sekä rengasta, että siltaa selästä käsin, joka onnistui todella hyvin. Olen koettanut renkaalle nousua selästä käsin kerran aiemminkin, mutta silloin se ei onnistunut. Nyt Frosti nousi siihen reippaasti iman mitään ongelmia. Otimme vielä muutaman tölttipätkän, jonka jälkeen kävimme vielä maasta käsin lyhyellä kävelylenkillä aivan pihapiirin tuntumassa.


Vaikka Hepokuuselan hevoset ovat yleisesti ottaen avoimempia kuin muut tapaamani hevoset, vaikutuin Frostin avoimuudesta kuvaajaamme kohtaan. Koska kuvaaja ei ole hevosihmisiä, hän ei ole koskaan saanut hevosista tai muustakaan sellaista käsitystä kuin muualla ratsastavat. Hän ei siis ajatellut asioita niin kuin ehkä ratsastuskoulussa ratsastava, vaan osasi olla Frostille läsnä ja kohdata sen omana itsenään. Vaikka hän ei olekkaan käsitellyt hevosia, hän kuitenkin antoi Frostin haistella itseään ja rapsutteli tätä kaulalta. Jos minulla olisi ollut kamera, olisin ikuistanut sen hetken. Frosti oli niin avoin ja utelias ja siitä huomasi, että se viihtyi ystäväni seurassa. Oli ihanaa katsella heidän välistä näkymätöntä yhteyttään<3

Ystäväni ajatuksia ja mietteitä hevosiin ja Hepokuuselassa käymiseen liittyen löytää täältä.

Miksi hevosta saa lyödä?

Tällä viikolla on vietetty eläintenviikkoa. Aiheena ovat olleet tänä vuonna hevoset ja kivulla hallitseminen. Aihe on jakanut paljon mielipiteitä, mutta minusta kampanja oli aika onnistunut. Toki se saattaa tuoda hieman negatiivisen kuvan hevosharrastuksesta niille ihmisille, jotka eivät lajia harrasta. Aihe on kuitenkin itselleni todella tärkeä, joten ajattelin kertoa omia mielipiteitäni ja kokemuksiani hevosten väkivaltaisesta käsittelystä. Olen pohjustanut tekstiä jonkin verran Katariina Alongin Leijonasydän-blogiin, mutten ole kopioinut mitään suoraan, vaan olen kertonut joitain asioita omin sanoin.

Ihmiset luulevat usein, että osaavat tulkita hevosta. He tietävät, että luimistava hevonen on vihainen ja valppaalla hevosella on korvat hörössä. Mutta jos he oikeasti ymmärtävät hevosen tunnetiloja, miksi he rankaisevat hevosta, joka pelkää? Miksi he luulevat, että hevonen "temppuilee" ja "testaa"? Miksi he lyövät ja potkivat hevosia?


Ennen kuin siirryin Hepokuuselaan, läpsin itsekin hevosia "rangaistukseksi" esim. näykkimisestä. Nykyään en voisi edes kuvittellakkaan lyöväni hevosta. En edes taputa hevosta kovin lujaa, mielummin rapsutan ja kehun äänellä. Jos joku sanoo minulle, että jokin hevonen "testaa", ensimmäinen ajatukseni on, että hevosella on tähän jokin hyvä syy esim. pelko tai luottamuksen puuttuminen. Minulle tulee myös sellainen olo, että meillä on tämän henkilön kanssa aivan eri lähtökohdat, eikä hän välttämättä ymmärrä minun mielipidettäni asiasta, joten jätän mainitsematta, että mielestäni hevoset eivät "testaa". Hevonen ei myöskään tahallaan "temppuile" tai "kiusaa" ihmistä. Sen käytökseen on aina jokin hyvä syy. Hevonen ei koskaan ole tahallaan ilkeä, mutta jos ihminen kohtelee sitä ilkeästi ja epäoikeudenmukaisesti, hevonen vastaa käytökseen samalla mitalla. Tämän takia hevosta ei pitäisi käsitellä esim. vihaisena.


Tätä hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa näkee usein. Yleensä taustalla on ihmisen oppima tapa, jonka ajattelee jollain lailla toimivan. Tähän sisältyy myös hevosten potkiminen ja ohjista repiminen. Jos hevonen ei vastaa pohkeeseen, sitä saatetaan potkaista kantapäillä kylkiin. Hevosta myös mahdollisesti lyödään raipalla. Etenkin jääräpäisillä poneilla ratsastavilla saattaa olla hyvinkin raju tapa ratsastaa. Olen itsekin paukuttanut monen ponin kylkiä ja lyönyt niitä raipalla. Silloin se ei ollut mitenkään erikoista eikä sitä tajunnut kyseenalaistaa. Toki käytän nykyäänkin raippaa, mutta se ei ole rangaistusväline, enkä lyö sillä hevosta, vaan tarvittaessa kosketan sillä hevosen lautaselle huomautukseksi. Mutta nyt, kun miettii, miksi hevosia saa lyödä ja potkia? Miksi se on aivan normaalia ja oikeutettua? Jos löisin vaikka koiraa, se olisi eläinrääkkäystä. Moni varmasti juoksisi puolustamaan tätä viatonta koiraa. Mutta miksei sama päde hevosiin? Sitä tuskin saan koskaan selville, mutta aion pitää huolta etten itse kohtele hevosia väkivaltaisesti. Koska hevonen on iso eläin, ei ehkä tule ajatelleeksi, että se on siitä huolimatta erittäin herkkä. Se tuntee jopa kärpäsen laskeutumisen selälleen. Siitä huolimatta hevosen "rankaisemiseen" käytetään väkivaltaa ja kipua. Itse olin aikanani todella "jääräpäisen" ponin hoitaja ja ratsastin sillä usein. Myönnän kohdelleeni tätä ponia ja monia muita hevosia todella epäreilusti ja olen aivan varmasti aiheuttanut niille myös kipua. Hepokuuselassa olen kuitenkin oppinut paljon hevosten käyttäytymisestä ja sen myötä olen myös oppinut kohtelemaan niitä paremmin. Frosti saattaa olla kentällä ratsastaessa tylsistynyt ja kulkea tämän vuoksi todella hitaasti. Sitä ei kuitenkaan saa reippaammaksi paukuttamalla sen kylkiä tai näpäyttämällä raipalla. Kokemuksesta tiedän, että siihen riittää vatsalihasten jännittäminen ja oikeanlainen hengittäminen. Toki sekään ei aina toimi, mutta tarvittaessa kosketan Frostia raipalla, joka riittää huomautukseksi, jotta se keskittyisi siihen, mitä olemme tekemässä.


Vaikka tekstistä taisi tulla liian yleistävä, en tarkoita, että kaikki toimisivat hevosten kanssa tällä tavoin. Tiedän paljon hevosihmisiä, jotka eivät toimi hevosten kanssa väkivaltaisesti. En siis halua yleistää, vaikka tekstistä yleistävä tulikin. Tarkoitukseni ei ole aiheuttaa kellekkään pahaa mieltä, vaan halusin tuoda omia ajatuksiani aiheesta esille. Kertokaa toki omia ajatuksianne aiheesta tai kampanjaan liittyen :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Aivot narikkaan

Otsikko on ehkä hieman yliampuva, mutta ajattelin siis kertoa asiasta, jota pohdin eilen tallilla ollessani. Hevoset eivät mieti menneitä tai haaveile tulevaisuudesta, vaan ne elävät hetkessä, tässä ja nyt. Olen yrittänyt itsekin pyrkiä tähän hetkessä elämiseen esimerkiksi lenkittäessäni koiraa, mutta se tuntuu kuitenkin todella vaikealta ja usein huomaan taas miettiväni jotain ihan muuta kuten koeruuhkia ja mopokoulua. Tallilla tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole. Joka kerta, kun astun autosta ulos ja näen aitauksessa olevat hevoset, tuntuu kuin kaikki stressi ja ajatukset häviäisivät johonkin mielen syövereihin. Koko sen ajan, kun olen tallilla, keskityn vain siihen mitä olen tekemässä eikä mielessäni edes käy esimerkiksi seuraavana päivänä oleva koe tai kaikki miljoona asiaa, jotka pitäisi hoitaa. Lähtiessäni tallilta ja istuessani autoon kaikki nämä asiat kuitenkin palaavat mieleeni hyökyaallon lailla. Heitän siis ikään kuin aivot narikkaan ollessani tallilla. Minusta se on kuitenkin vain hyvä asia, sillä tuskin Frostista tuntuisi kivalta, jos olisin tallilla omissa ajatuksissani enkä keskittyisi siihen mitä teen tai mitä se yrittää minulle viestittää. Talli on ikään kuin paikka, jossa voin purkaa stressiä ja unohtaa hetkeksi kaiken muun ja kohdata kaikki Hepokuuselassa asuvat eläimet.


Löysimme Frostin kanssa luottamuksen viime keväänä, mutta luottamustamme on edelleen mahdollista vahvistaa. Tämän huomasin eilen hakiessani Frostia aitauksesta. Hevosten aitaus koostuu pihassa olevasta metsätarhasta, pellosta ja pellon takana olevasta metsästä, jossa sijaitsee paddok paradise. Frosti oli aivan pellon alaosassa, joten huutelin sitä, jotta se tulisi luokseni (vaikkei se ole koskaan niin tehnyt). Pysähdyin matkalla hetkeksi rapsuttelemaan Siiriä, joka tuli minua reippaasti vastaan. Siiri on yksi niistä hevosista, jotka ovat aina lähdössä innolla mukaan, vaikken olisi sitä edes hakemassa. Siirin jatkettua matkaansa huomasin jotain aivan uskomatonta. Keskittyessäni Siiriin, Frosti oli lähtenyt reippaasti minua vastaan! Siinä minä sitten seisoin aivan ihmeissäni ja katselin, kun Frosti käveli korvat hörössä luokseni. Ja pakko myöntää, että siinä nousi kyllä väkisin kyyneleet silmiin. Nämä Frostin luottamuksen osoitukset saavat minut herkistymään kerta toisensa jälkeen. Eikä siinä ollut vielä kaikki. Kun Frosti kerran oli niin innoissaan lähdössä mukaani, ajattelin etten ala siinä riimun kanssa vatvomaan, vaan lähdin kohti metsätarhaa Frosti vanavedessäni tallustaen. Enpä olisi vuokrauksen aloittaessani uskonut, että Frosti seuraisi minua jonain päivänä aitauksessa ilman riimua turpa selkääni hipoen.  Kerran pysähdyimme ihmettelemään viereisen kuljetusliikkeen pihassa käynnistynyttä rekkaa, mutta kun Frosti sai hetken kuunnella ja ihmetellä, se seurasi minua uskollisesti aina portille saakka.


Koska laukkaaminen sujui viimeksi niin hyvin satulalla, päätin eilen ottaa viimeisen askeleen ja kokeilla huovalla laukkaamista. (Ja nyt en siis tarkoita satulahuopaa, vaan ratsastushuopaa, joka on muotoiltu ja mahavyöllä varustettu ratsastusvaruste.) Lähdimme maastoon tällä kertaa issikkaporukalla, johon kuuluivat Frostin lisäksi Siiri ja Bottis. Frosti muisti selvästi aiemman jännitykseni ja etenkin alkumatkasta se otti laukkapätkät tosi varovasti. Siltä sai alussa ihan pyytää laukkaa, kun se laukan sijaan nosti töltin ja laukkaa pyydettäessä lähti varovaiseen ja rauhalliseen laukkaan. Pian se kuitenkin uskalsi laukata rohkeammin ja loppumatkasta se oli sitä mieltä, että pelto, jonka ylitimme päästäksemme tallille, olisi pitänyt laukata täysiä toiseen päähän :) Sellaista päästelyä varten haluan kuitenkin varautua satulalla, sillä se tarkoittaa sitä, että mennään ihan oikeasti niin lujaa, kun ponista lähtee. Hirvikärpäsiä löytyi ilmeisesti vain yksi, mutta ne selvästi kiusasivat jokaista ponia jossain vaiheessa. Maastolenkki oli kuitenkin jälleen kerran aivan huippuihana! Muutaman kerran otimme muut kiinni pienellä laukkapyräyksellä, kun he hävisivät näkyvistä. Frosti nimittäin pelkää jäävänsä matkasta ja sille tulee kiire perään, jos muut häviävät näkyvistä. Yksi noin sadan metrin pätkä hieman ihmetytti minua, sillä kaikki ponit alkoivat kiihdyttää tällä kyseisellä pätkällä ja tuli olo, että ne halusivat sieltä äkkiä pois. Frosti on useasti tehnyt ihan pieniä ilopukkeja ja pomppuja, mutta nyt se pukitti tällä kyseisellä pätkällä ensimmäistä kertaa ihan kunnolla, niin että jouduin ottamaan tukea sen kaulasta. Minusta maastolenkki oli kaikin puolin tosi kiva ja ponitkin nauttivat selvästi lenkistä. Frostikaan ei pahastunut, vaikka se olikin käynyt jo aamulla pienellä maastolenkillä ;)

Otin eilen myös pitkästä aikaa kamerani mukaan tallille ja sain aivan ihania kuvia Hepokuuselan kaikenkarvaisista otuksista. Ajankohtaista kuvamateriaalia sekä minun ja Frostin kuvia on tarjolla aika harvoin, sillä en omista tällä hetkellä ketään kuka haluaisi ja voisi tulla meitä kuvaamaan. Silloin tällöin muut maastossa olijat saattavat napata meistä kännykällä kuvan tai pari, mutta haaveena olisi saada ihan järkkäri laatuisia ja ajan tasalla olevia kuvia. Etenkin minun ja Frostin kuvia olisi kiva täällä julkaista, jos sellaiseen vain tarjoutuu tilaisuus. Sitä odotellessa :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Maastoilua

Eilen pääsimme Frostin kanssa pitkästä aikaa maastoon! Meidän lisäksemme mukana oli kaksi muuta ratsukkoa ja Eppu-koira. Hevoset ja ratsastajat olivat alusta asti ihan super innoissaan, sillä hirvikärpästen takia emme ole päässeet kuin paddokkiin ja sen lähistöön kävelemään. Nytkin maastolenkki oli lähinnä kävelyä, mutta otimme kuitenkin muutaman töltti- ja laukkapätkän. Ratsastimme suurimmaksi osaksi metsässä, mutta kävimme erään mäen päällä, josta oli upeat näkymät tosi pitkälle. Laukkakammosta ei näkynyt jälkeäkään, kun laukkasimme Frostin kanssa ihan täysiä muiden perässä. Ilma oli tosi hyvä ja kaikilla oli fiilis ihan huipussa. Maastolenkki oli kaikin puolin tosi onnistunut, eikä Frostin matkaan tarttunut kuin yksi hirvikärpänen. Selkä- ja reisilihakset jaksoivat kyllä muistuttaa etten ole hetkeen sen suuremmin ratsastellut ;) Poikkeuksellisesti sain eiliseltä myös hieman kuvamateriaalia.


Vaikka fiilis olikin maastolenkin jälkeen tosi hyvä, olo oli karmean flunssan vuoksi aika väsynyt. Kotiin päästyäni olo vain huononi, mutta kuumeisesta olosta huolimatta minulla ei ollut edes lämpöä. Nukuin flunssan vuoksi todella huonosti ja aamulla olo oli jälleen kerran kamala. Tämän päivän vietän siis kotona lepäillen, vaikka kuumetta minulla ei olekkaan. Vaikka syksy onkin ihanaa aikaa maastoilun ja heppojen ruokinnan kannalta, niin hirvikärpäset ja perinteinen syysflunssa latistavat hieman tunnelmaa. Josko tämä flunssa vähän hellittäisi, niin ensiviikolla olisin sitten taas virtaa täynnä :)


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kuulumisia

Blogin kirjoittamisessa on ollut vähän taukoa, joten päätin nyt kertoa hieman viimeaikaisia kuulumisia.

Nyt, kun kesäloma on ohi ja aikataulut selvillä, olen taas alkanut vuokraamaan Frostia. Noin kaksi viikko sitten tiistaina oli ensimmäinen vuokrauskertani. Kävimme ensin lyhyellä maastolenkillä aivan tallin läheisyydessä, sillä hirvikärpästen vuoksi ei ollut järkeä lähteä kauemmas. Siitä ei olisi nauttinut kukaan. Pysyttelimme enimmäkseen pellolla, mutta poikkesimme myös paddokkiin, josta mukaan tarttui vain pari hirvikärpästä. Lenkin jälkeen ratsastelin hetken kentällä, jossa innostuin kokeilemaan jopa pientä estettä. Muutaman kerran Frosti ihan hyppäsikin esteen yli. Sen lisäksi ratsastin "siltaa" ja puuhasimme kaikkea pientä. Hepokuuselaan kuului muutenkin hyvää ja laumaan oli tullut uusi suomenhevonen, Aulikki.

Tiistain tunnelmia

Olen tainnut mainita ainakin omalla sivullani neljästä kanistamme. Noin kaksi viikkoa sitten yksi kaneistamme lähti kuitenkin uuteen kotiin. Tiesin kyllä, että kyseinen kani lähtisi, mutta siitä luopuminen oli kuitenkin todella vaikeaa. Kyseinen kani on kahden muun kanimme poikanen ja se on syntynyt meillä, joten kiintymys kaniin on aika kova. Kani pääsi kuitenkin hyvään kotiin.


Viime tiistaina kävin taas touhuamassa Frostin kanssa. Tällä kertaa touhusimme kentällä maasta
käsin. Frosti oli alusta asti tosi reipas ja se selvästi tykkäsi touhuta kaikenlaista. Teimme erilaisia agility juttuja kuten siltaa ja renkaalle nousemista. Se lisäksi otimme muutaman tölttipätkän ja koetimme estettä maasta käsin, mutta Frosti ei oikein ollut kiinnostunut hyppäämisestä, joten jätin esteen suosiolla välistä. Lopuksi päästin Frostin vielä irti ja kävelin sen kanssa ympäri kenttää niin, että Frosti sai ihan itse päättää tuliko perässäni vai ei (tulihan se). Sen jälkeen kävimme vielä kiertämässä paddokin, jossa oli tällä kertaa hieman enemmän hirvikärpäsiä. Otimme myös metsäosuudelle vievällä pellolla muutaman tölttipätkän, joista Frosti innostui ihan kunnolla.

Sen lisäksi tässä on ollut kaikkea pientä kuten isoskoulutusta ja synttärihulinaa. Koitan nyt kirjoittaa hieman useammin, mutta en mene lupaamaan mitään ;)