sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Istunnanopettajan harjoitusoppilaana

Osa teistä onkin saattanut lukea toissakesäisen postaussarjani Katariina Alongin istuntakurssista, jossa olimme mukana Frostin kanssa (postaukset löytyvät täältä). Nyt Katariina on pitänyt istuntaopettajakoulutusta, jossa erään läheisen yksityistallin omistaja, Karoliina, on ollut mukana. Karoliina pitää tunteja kotitallillaan omalla suomenhevosellaan Nasulla, mutta nyt hän tarvitsi kaksi hänelle entuudestaan tuntematonta harjoitusratsukkoa. Minä ja Frosti saimme kunnian olla toinen näistä ratsukoista. Karoliina kävi pitämässä meille kaksi istuntaopetustuntia, joita hän myös kuvasi ja videoi. Lopuksi hän kävi nämä kuvat ja videot läpi yhdessä Katariinan kanssa, jotta Katariina näki hieman Karoliinan opetusta ja pystyi antamaan hänelle vinkkejä ja neuvoja jatkoa varten.


Ensimmäinen tuntimme oli 16.9. Päätin ratsastaa huovalla, sillä käytän sitä paljon enemmän kuin satulaa. Keskityimme tunnilla jalkoihin, selkään ja hengitykseen, jotka olivat kaikki ennen tuntia enemmän tai vähemmän pielessä. Minulle on yleisesti ottaen hieman vaikeaa hahmottaa omaa kehoa ja sitä, missä minkäkin raajan pitäisi olla. Tällä hetkellä mun kropassa on myös aika paljon jumeja, etenkin alaselässä ja pohkeissa, jotka vaikuttavat omalta osaltaan mun istuntaan. 

Istunta ennen ja jälkeen korjauksen.

Kuten kuvasta näkyy, lähtötilannehan oli se, että molemmat jalat roikkuivat ihan rentoina sivuilla kuin mitkäkin makaronit. Myös selkä oli ihan aavistuksen notkolla, toki selässä on luonnostaan pieni kaari. Kaikenlaisista mielikuvista on minulle ratsastaessa ja omaa istuntaa tarkasteltaessa hirmuisesti apua, joten asentoa korjatessani Karoliinan käyttämät mielikuvat auttoivat tosi paljon. Esimerkiksi korjattuani hieman selkääni totesin, että minulla on koppakuoriaisolo. Siispä keskityin siihen, että tunsin oloni koppakuoriaiseksi ratsastaessani ympäri kenttää. Itse kukin teistä kuitenkin huomaa ettei selkäni ole mitenkään köyryssä, mutta kun ratsastaa pitkään väärässä asennossa, niin pienetkin korjaukset ja oikea asento tuntuvat ihan hassuille. 

Karoliinan korjattua jalkojani, jouduin kuitenkin selän sijaan keskittymään eniten jalkoihin, sillä reiteni meinasivat jatkuvasti karata väärään paikkaan. Huomasin sen itsekin ja totesinkin aika monta kertaa, että taas ne reidet ovat karanneet. Myös nilkan koukistaminen ja varpaiden kääntäminen menosuuntaan tuntui vaikealta ja jopa hieman epämiellyttävältä, sillä nilkkani kääntyvät luonnostaan hieman ulospäin. 

Myös hengitykseni oli aluksi aika pinnallista, mutta Karoliinan antamien neuvojen ja mielikuvien avulla sain hengitykseen syvyyttä.

Istunta ensimmäisen tunnin alussa ja lopussa.

Kuten tästä kuvasarjasta huomaa, jo ensimmäisen tunnin jälkeen istunnassa tapahtunut parannus oli huomattava. Itse mietin aina omaa istuntaa analysoidessani, pysyisinkö pystyssä, jos hevonen otettaisiin altani pois. Ensimmäisen kuvan asennosta pyllähtäisin samantien, mutta toisen kuvan asennossa saattaisin pysyä jopa pystyssä. Toki nilkka saisi olla enemmän koukussa ja varpaat menosuuntaan, mutta yleisesti ottaen istuntani oli tunnin päätteeksi huomattavasti parempi kuin ennen tuntia. 


Toinen tuntimme oli 20.9. Kävimme läpi samoja asioita kuin ensimmäisellä tunnilla, mutta sen lisäksi pääsin opettelemaan kevennyksen tekniikkaa ja ponnistamista, joka saattaa olla Katariinan kursseista lukeneille tuttu termi. Toki keventämistä vaikeutti oman kehon hallinnan lisäksi se, että ravin sijaan Frosti päätti esitellä meille passia. Sain kuitenkin kevennettyä muutamia lyhyitä pätkiä, jotta Karoliina näki kuinka se minulta onnistuu. Teimme myös niinkin yksinkertaisia asioita kuin pysähdyksiä ja liikkeelle lähtemistä, mutta siitä oli tarkoitus suoriutua, mikäli vain mahdollista, ainoastaan vatsalihasten avulla.

Toiselle tunnille otin Karoliinan ehdotuksesta satulan, sillä varsinkin tällaiselle amatöörille se antaa enemmän tukea kuin huopa ja auttaa enemmän oikeanlaisen istunnan löytämisessä. Toisen tunnin alussa istunta oli huomattavasti parempi kuin edellisellä kerralla, toki osa kunniasta kuuluu Karoliinan lisäksi Frostin satulalle, joka auttoi tosi paljon oman asennon hahmottamisessa. Myös Karoliina kehui Frostin satulaa ja etenkin sen tarpeeksi matalaa takakaarta ja pieniä polvitukia, jotka eivät muokanneet asentoa liikaa. 

Istunta ensimmäisen ja toisen tunnin alussa. 

Toisella tunnilla minulla oli aika ilmava takki, joka estää näkemästä selkää yhtä tarkasti kuin ensimmäisellä tunnilla, mutta yleisesti ottaen istunnassa tapahtuneen muutoksen näkee aika selkeästi. Edelleen aina yhtä itsepäinen nilkka voisi olla vielä enemmän koukussa, mutta eiköhän sekin sieltä reippaalla harjoittelulla korjaannu :)

Itse olen tunteihin aivan älyttömän tyytyväinen ja sain hirmuisesti apua omaan istuntaani. Tykkäsin Karoliinan opetustyylistä tosi paljon, sillä hän ei suoraan sanonut mitä tein väärin ja miten se tulisi korjata, vaan jouduin itse miettimään ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja. Niinkuin jo sanoin, myös runsaasta mielikuvien käytöstä oli apua asioiden hahmottamiseen. Karoliina näytti myös näitä ylhäällä esittelemiäni kuvia tunnin aikana ja jälkeen, jotta näin miltä oma istunta näyttää. Kuvien avulla hahmotin myös itse, mitä pitäisi korjata ja miten. 

Vaikka Karoliina pitikin meille vain kaksi tuntia, kehitys istunnassa oli valtava. Aion ehdottomasti ottaa jatkossakin tunteja Karoliinalta ja tarkoituksena olisi myös käydä harjoittelemassa omaa istuntaa Karoliinan hevosen, Nasun, selässä. Vaikka tämä olikin enimmäkseen mun oman istunnan analysointia toivon, että joku muukin sai tästä jotain irti :) 

tiistai 8. elokuuta 2017

Mitä tälle blogille tapahtui?

Hetken kirjoitin blogia taas tosi innokkaasti, mutta nyt minusta tai Frostista ei ole kuulunut piiitkään aikaan yhtään mitään. Ajattelin, että kirjoitusintoa tulisi hirmuisesti lisää nyt, kun ulkoasukin on uusittu. Niin ei kuitenkaan käynyt.Tämän postauksen tarkoituksena ei ole lupailla aktiivisempaa postaustahtia, vaan tarkoituksena olisi kertoa, miksi ja kenelle oikein kirjoitan ja mitä aion tälle blogille tulevaisuudessa tehdä.


Blogin pitkän hiljaiselon syynä on ollut motivaation puute. Alkuinnostuksen jälkeen postausideoita on ollut vaikea keksiä. Tai sitten on ollut aihe, mutta ensimmäisen lauseen jälkeen tekstiä ei vain ole tullut. Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia, tarkoituksena oli kertoa tästä erilaisesta hevosten kanssa puuhaamisesta, erilaisista varusteista, ruokinnasta yms. Se ei kuitenkaan ole hääppöisemmin toteutunut. Minulla oli myös selkeä suunnitelma siitä, mitä kirjoittaisin ja milloin, mutta sekin jäi siihen.

Alkuun kirjoitin blogia vain itselleni, mutta aika pian halusin kirjoittaa myös muille ja tietää, mistä aiheista blogia seuraavat tykkäisivät lukea. Aihe hyppi kuitenkin siellä täällä eikä blogissa ollut mitään punaista lankaa. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin, että kirjoitan tänne vain hevosaiheisia juttuja. Voi olla, että blogin aiheiden suuntautuessa vain hevosiin, osa lukijoista lopetti lukemisen, kun hevosjutut eivät kiinnostaneet. Tai no rekisteröityneitä lukijoita tällä blogilla ei ole ikinä ollutkaan, vaan kaikki tämänhetkiset lukijat lukevat blogia rekisteröitymättä.

Myös blogin nimi vaivasi minua pitkään, sillä se ei oikeastaan liittynyt blogin aiheeseen millään tavalla. Mietin pitkään ennen kuin päätin vaihtaa blogin nimen ja tarkoitus oli vaihtaa osoitekin, mutta siinä tapauksessa osa vähäisistäkin lukijoista olisi varmasti "hukannut" blogin. Päädyin kuitenkin nyt siihen, että vaihdan blogin nimen takaisin alkuperäiseen, sillä aika moni tuntee jo blogini nimellä Kesäheinä. Onhan tämä nyt yhdenlaista vekslaamista tuon nimen kanssa, mutta minkäs teet, kun en tiedä, mitä ihmettä tämän blogin kanssa oikein meinaan.


























Bannerikin minun piti tilata jo toukokuussa, mutta en vain saanut sitä aikaiseksi. Nyt olen kuitenkin
ryhdistäytynyt ja saanut vihdoin aikaiseksi tilata bannerin. Esittelysivutkin sain (taas) päivitettyä, ja uusi pitkään kesken ollut ulkoasukin on vihdoin valmis.

Kuten varmaan arvata saattaa, postausaiheita on kertynyt kesän aikana huimasti ja monesti jo suunnittelin tänne kirjoittamista, mutta aina se innostus vaan katosi, kun en saanut aikaiseksi istua heti koneen ääreen. Aivoihini ei myöskään tunnu mahtuvan ajatus siitä, että postaus voi olla myös lyhyt ja kuvapainotteinen, vaan ikuisena perfektionistina yritän aina tehdä postauksesta pitkän ja täydellisen. Osasyynä voi olla se, että olen lukenut paljon mielipidepostauksia siitä, millainen on hyvä blogi tai postaus, ja sitä kautta olen pyrkinyt täydellisyyteen. Pääasiahan on, että pitää itse blogistaan ja se on omannäköinen, mutta se on vain jotenkin päässyt unohtumaan. Heräsin todellisuuteen oikeastaan vasta luettuani artikkelin, jossa muistutettiin ettei blogiin kannata ottaa liikaa vinkkejä muilta, vaan se on täydellinen silloin, kun se on omannäköinen ja on itse siihen tyytyväinen.


Nyt tarkoituksena olisi siis aloitella ns. puhtaalta pöydältä ja kirjoitella silloin tällöin edes pieniä postauksia, jos se kirjoitusinto vaikka palaisi. Toisaalta haluaisin julkaista täällä hirveästi kaikennäköistä, mutta sitten en kuitenkaan jaksa tehdä mitään asian eteen. Tämä postaus ei varmaan ollut erityisen mielenkiintoinen, vaan se saattoi tuntua selittelyltä (vaikkei se ollut tarkoitus), mutta tämän postauksen kirjoittaminen auttoi minua itseänikin hahmottamaan, mitä tältä blogilta oikein haluan. Olisin kiitollinen, jos kertoisitte kommentilla, mistä olette/ette ole blogissa pitäneet, ja mitä haluaisitte täältä jatkossa lukea, sillä kommentit ovat minulle se kaikista tehokkain kirjoitusmotivaation palauttaja :)

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Noora Ehnqvistin avoin kurssi: kolmas kurssipäivä

"Mitä enemmän te käytte mun kursseilla, sitä vähemmän te pystytte kertomaan, mitä täällä tehdään."
 
Näin Noora totesi meille ensimmäisenä kurssipäivänä. En oikeastaan tiedä, mitä kirjoittaisin. Tavallaan olisi hirveästi kerrottavaa, mutta toisaalta olen täysin sanaton. Cheekkiä lainatakseni voisin sanoa, että olo on tällä hetkellä kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Tämä viikonloppu oli yksi elämäni parhaista, mutta samalla myös tunteikkaimmista viikonlopuista ikinä. Niin kuin olen omalla esittelysivullani maininnut, itken tosi herkästi, mutta tänä viikonloppuna itkin ensimmäistä kertaa liikutuksesta. Huhhuh, olipahan taas viikonloppu. Yritän nyt kerätä itseni ja tiivistää tämän päivän ja kurssin lyhyesti alas. Olisin taas hirveästi halunnut kirjoittaa muidenkin onnistumisista, mutta tällä kertaa mukana on vain juttua meidän tunnista ja siitä kaikesta, mitä minulle jäi kurssista käteen.

 
Aamu alkoi samalla tavalla kuin eilen, kehotietoisuudella. Teimme osittain samoja ja osittain eri juttuja kuin eilisen kehotietoisuudessa. Eilen kerroin, kuinka olin ihan hukassa oman kehoni kanssa, mutta tänään aloin jo hieman löytää kehoani ja tajuamaan, mitä minun piti tehdä milläkin lihaksella. En tietysti vieläkään ollut mikään kovin hyvä ja tekeminen oli aikamoista hakemista, mutta sain kuitenkin tämän päivän kehotietoisuudesta enemmän irti.
 
Päivä jatkui suunnilleen samalla kaavalla kuin eilen. Ensin oli eräs yksityishevonen omistajineen ja heti perään minä ja Frosti. Eilen sain tietää juuri ennen tuntia olevani seuraava, joten hain Frostin tarhasta suoraan kentälle. Tänään kuitenkin otin sen ajoissa pihaan ja harjailin sitä kaikessa rauhassa tarkoituksenani samalla rentoutua ja rauhoittua olemaan läsnä Frostin kanssa.

 
Niin kuin aiemmin kerroin, eilinen ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut. Nyt, kun olen analysoinut eilistä yön yli, luulen tietäväni syyn. Olin eilen aika jännittynyt mennessämme kentälle, enkä oikein osannut olla läsnä. Noora puhui jo ensimmäisenä päivänä siitä, että kentällä ei ole tarkoitus vaan tehdä niitä juttuja, vaan molemmilla pitäisi olla hauskaa, ja pääpointtina tekemisessä on läsnäolo. Eilen en kuitenkaan onnistunut läsnäolossa juuri ollenkaan, vaan nimenomaan vaan suoritin tehtäviä. Tein myös itse hieman liikaa ja Frostin oli vaikeampaa lukea kehonkieltäni. Noora kuitenkin sanoi, ettei minun tarvitse syyttää itseäni, sillä eilinen oli ensimmäinen kerta, kun pääsin harjoittelemaan kaikkia oppimiani uusia juttuja käytännössä. Tottakai olin ensin ihan hukassa, mitään ei opi hetkessä.
 
Tämä päivä oli kuitenkin kaiken mullistava kokemus. Jo mennessämme kentälle, molemmat olivat saavuttaneet rauhallisen olotilan. Toki yleisö jännitti alussa edelleen, mutta paljon vähemmän. Tänään sujui muutenkin tosi paljon paremmin kuin eilen. Minun tarvitsi käyttää paljon pienempiä apuja ehkä juuri siksi, että olin itse jotenkin tosi rauhallinen ja täysin läsnä koko tunnin ajan. Myös kulmiin meno onnistui tänään aivan loistavasti eikä suoraan tölttääminen ollut Frostille lainkaan vaikeaa, vaan se onnistui täydellisesti jopa Frostin ollessa vapaana. Meillä on yleisesti ottaen mennyt kentällä tosi hyvin aina, kun olen puuhannut maasta käsin. Silti tänään taisi olla ihan paras maasta käsittely-tuntimme ikinä! En voisi olla Frostista yhtään ylpeämpi.

Noora käytti hevosista myös nimitystä valontuoja, joka välittyy tästä kuvasta mielestäni aika hyvin.
 
Noora kutsui Frostia paljon rakkauspumpuliksi, joka kuvastaa Frostia ihan älyttömän hyvin. Se on myös ihanin asia, mitä olen kuullut koskaan Frostista sanottavan. Muutenkin saimme Nooralta tänään hirmuisesti kehuja ja tosi paljon kauniita kommentteja. Noora myös kehui kehonkieltäni, joka tuntui luonnollisesti tosi hyvältä, sillä ensimmäistä kertaa osasin myös käyttää energiaani oikein. Sanoin jo eilen, kuinka muut kurssilaiset kannustivat minua taputtamalla, kun vihdoin onnistuimme. Tänään sitten eräs ystäväni tuli halaamaan minua tunnin päätteeksi kyyneleet silmissä. Ilmeisesti menomme oli näyttänyt yhtä hyvältä kuin se tuntui.

Jo ensimmäisenä kurssipäivänä meitä varoteltiin, että saatamme itkeä yötä päivää koko viikonlopun. Noh, pakko myöntää, että kyseessä oli ihan äärimmäisen koskettava kurssi. Jo eilen kerroin, kuinka Aulikin aitous sai minulle kyyneleet silmiin. Tänään ne kyyneleet eivät enää pysyneetkään silmissä, vaan valuivat jo reilusti poskia pitkin. Itku oli herkässä myös kokoontuessamme viimeiseen juttelutuokioon. Itse meinasin aloittaa poraamisen jo istuessani alas. Vaikka kukaan ei sanonut mitään erityisen koskettavaa, minulla oli vaikeuksia pidätellä kyyneleitä. Kun sitten yksi meistä alkoi lopulta itkeä, niin ihan vollottamiseksihan se minun kohdallani meni. Olin suunnitellut sanovani omallani vuorollani vaikka mitä, mutta kun se vuoro vihdoin tuli, en sitten löytänytkään sanoja, vaan sain juuri ja juuri sanottua muutaman sanan ennen kuin sitten jatkoin poraamistani mainittuani Aulikin. Aulikki vaan teki minuun kaikkein voimakkaimman vaikutuksen ja sai aikaan ne kaikkein suurimmat kyyneleet. (Onneksi vieressäni istui yksi ystävistäni, joka auttoi minua kokoamaan itseni.)

Miten voi yksi hevonen saadakaan aikaan niin voimakkaan liikutuksen. Kurssin ansiosta näen Aulikin aivan eri tavalla kuin ennen.

Nyt kaikki miettivät, että mikä ihmeen itkukurssi tämä oikein oli, mutta ihan oikeasti se hevosten aitous ja avautuminen oli niin liikuttavaa, ettei sitä vaan osaa kuvailla. Tämä kurssi muutti tapaani kohdata eri eläimiä sekä ehkä vähän myös minua ihmisenä. Jotenkin jäin siihen rauhalliseen ja läsnä olevaan tunteeseen ja tuntui kuin olisin eri ihminen saapuessani tänään kotiin. Jotenkin tämä oli kokemuksena tosi ainutlaatuinen ja silmiä avaava. Ei liene yllätys, että olen menossa ensi vuonna uudestaan... Kiitos vielä ihan älyttömästi kaikille kurssilaisille! Parempaa kurssiporukkaa ei olisi voinut toivoa <3

 


lauantai 6. toukokuuta 2017

Noora Ehnqvistin avoin kurssi: toinen kurssipäivä

Nyt on sitten toinen kurssipäivä takana, ja taas tuli opittua hirmuisesti uutta! Tänäänkin tuli kirjaimellisesti itkettyä ja naurettua, mutta hauskaa oli siitä huolimatta.


Aloitimme kurssipäivän kehotietoisuudella, joka oli minulle aivan uusi juttu. Kehotietoisuus ei ole joogaa, venyttelyä tai jumppaa, vaan siinä nimenomaan tutustutaan omaan kehoon. Sen tavoitteena on tulla tietoiseksi oman kehon toiminnasta ja sen jumeista sekä löytää uusia lihaksia ja sitä kautta rentouttaa koko keho ja tavanomaisesti käytössä olevat lihakset niin rennoiksi kuin mahdollista. Pakko myöntää, että itse olin ainakin ihan hukassa oman kehoni kanssa. Periaatteessa liikkeet olivat suurimmaksi osaksi aika yksinkertaisia ja helppoja, mutta käytännössä ne olivat ainakin minulle aika haastavia. Se, mikä liikkeistä teki haastavia, oli oikeiden lihasten rentouttaminen. Ei nyt ihan heti tulisi mieleen koukistaa jalkoja leveässä haara-asennossa ja yrittää sitten rentouttaa reidet. Kuulemma liikkeiden vaikeus ja ehkä jopa pieni epämukavuuden tunne ovat kuitenkin normaaleja ensimmäisillä kerroilla kyseisiä harjoituksia tehdessä. Oikein tehtynä harjoituksista on kuitenkin paljon hyötyä, ja siksi aionkin jatkaa liikkeiden harjoittelua kurssin jälkeen myös kotona.

Kehotietoisuuden jälkeen siirryimme tallille, jossa alkoi maasta käsittely ja opittujen asioiden hyödyntäminen käytännössä. Kentällä oli aina yksi hevonen ja ihminen kerrallaan, ja Noora opasti kutakin parivaljakkoa vuorotellen, niissä asioissa, joihin he halusivat erityisesti apua ja neuvoja juuri nyt. Ensimmäisenä oli eräs yksityishevonen omistajineen, jonka jälkeen olikin jo minun ja Frostin vuoro. Teimme Frostin kanssa aika perusjuttuja: liikkeellelähtöjä, pysäytyksiä ja paljon tölttipätkiä. Yleisössä olleet ystäväni, jotka ovat nähneet työskentelyämme muutenkin, sanoivat, että meillä meni tosi hyvin, mutta itse olen sitä mieltä, että meillä on ollut paljon parempiakin päiviä. Luulen, että kaikkien uusien metodien ja yleisöstä johtuvan pienen jännityksen takia olin vähän hukassa, mutta olen kuitenkin tyytyväinen "tuntiimme".

Alussa yhteistyö ei oikein sujunut, vaan Frosti keskittyi herkkujen hamuamiseen, saatuaan pienen leipäpalan. Se ei kuitenkaan ollut haasteistamme suurin, vaan Frosti tuntui hieman jyräilevän ylitseni. Etenkin kulmiin taipuminen oli sille tänään vaikeaa ja se pyrki oikomaan niissä parhaansa mukaan. Myös suoraa linjaa tölttääminen, ollessani sen vieressä, oli sille taas älyttömän vaikeaa, ja usein se kiihdyttikin ohitseni ja lähti kaartamaan reilusti sisäänpäin. Lopulta onnistuimme kuitenkin tölttäämään koko pitkän sivun aivan suoraan. Jollekin tämä kuulostaa varmaan aivan naurettavalle, mutta minusta se oli valtava saavutus ja itselläni oli ainakin aivan voittajafiilis. Parasta oli, että yleisössä alettiin jopa taputtaa, kun vihdoin onnistuimme! Itselleni haastavinta oli oikeassa kohdassa pysyminen Frostin töltätessä. Minulla on myös taipumusta lähteä juoksemaan Frostin edelle. Vaikka tänään ei mennyt ihan niin hyvin kuin olin toivonut, saimme kuitenkin hyviä pätkiä ja onnistumisia, ja itselleni jäi ihan hyvä mieli. Lopuksi pidimme Frostin kanssa vielä pienen rauhoittumishetken.
 

Meidän jälkeemme oli ruokatauko, jonka jälkeen oli vielä neljä hevosta. Ensimmäisenä oli eräs muualta tullut kurssilainen, joka sai hevosekseen laumaa johtavan Riston. Risto menee herkuista aivan sekaisin, eikä pysty niitä saatuaan keskittymään mihinkään muuhun. Tällä kertaa Ristolle kuitenkin riitti vain taskussa olevan leivän haju, ja parin ensimmäinen "haaste" olikin päästä tästä Riston leipähuumasta yli. Pikkuhiljaa se malttoikin palata takaisin maan pinnalle, jonka jälkeen parin yhteistyö sujuikin aivan älyttömän hyvin.

Itse ihailin valtavasti Riston kanssa työskennelleen kurssilaisen taitoa käsitellä ja kuunnella Ristoa. Hän oli niin aito ja oikeasti läsnä juuri siinä hetkessä. Häntä ei haitannut, vaikka Riston huomio olikin välillä aivan muualla, vaan hän oli aivan älyttömän kärsivällinen ja lempeä Ristoa kohtaan. Myös he pitivät yhteisen rauhoittumishetken, jota oli aivan ihana seurata. Risto on aika puuhakas ja pitkään paikalla seisominen ei ole sille aina kovin helppoa, mutta nyt oli aivan ihana nähdä, kun se hengitti samaan tahtiin kurssilaisensa kanssa ja rauhoittui johonkin erityiseen tilaan, jonka huomasi sen koko olemuksesta.

Ei kaikkein edustavin kuva Ristosta, mutta ehkä se ei ole niin vakavaa ;)

Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin toisilleen tuntematon parivaljakko, jonka yhteistyö oli aivan ihanaa katseltavaa. Eräs kurssilaisista sai nimittäin parikseen Aulikin, joka hieman epäilytti suurimpaa osaa vakioporukasta. Aulikki tuli Hepokuuselaan viime syksynä tarkoituksenaan toimia asiakaskäyttöön sopivana suomenhevosena. Alussa se toimikin ihan hyvin, mutta kun se kuuntelemisen seurauksena pääsi vihdoin avautumaan, se olikin jotain ihan muuta. Se ilmaisi paljon itseään mm. puremalla ja luimimalla. Siitä johtuen se onkin työskennellyt vain kahden tietyn ihmisen kanssa, jotka opettavat sitä toimimaan halutulla tavalla ilman hiljentämistä tai alistamista.

Melkein heti parin aloitettua, Noora tajusi Aulikin tarvitsevat apua etenkin tasapainon kanssa, joten sen riimuun kiinnitettiin naruohjat, joita käytettiin hevosen ohjaamiseen riimunnarun sijaan. Alussa kaksikon työskentely oli hieman hakemista, sillä Aulikki ei tiennyt, mitä siltä haluttiin.


Mutta sitten... Sitten Aulikki koki täydellisen ahaa-elämyksen. Kurssilaisen antaman avun ja tuen ansiosta, se ymmärsi, mitä siltä pyydettiin. Ja koska en ole hämmentänyt teitä vielä tarpeeksi, minun on kerrottava, että aloin itkeä. Miksi? No siksi, että Aulikilla oli korvat hörössä. Tämä kuulostaa varmaan hirmuisen oudolta, mutta Aulikin kohdalla se ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Tuntui kuin koko elämä olisi yhtäkkiä valjennut sille viidessä minuutissa. Yhtäkkiä näin Aulikin ensimmäistä kertaa. Sen Aulikin, joka on pysynyt piilossa puolustuskannalla olevan kuoren alla. Se Aulikki ei pelännyt raippaa, vaan räpytteli silmiään rentoutuneesti. Siitä Aulikista huokui aivan älytön kiitollisuus ja onnellisuus.

Itse kurssilainen ei kokenut tilannetta aivan samalla tavalla, sillä hän näki Aulikin ensimmäistä kertaa, mutta meille, jotka olemme seuranneet Aulikkia alusta alkaen, tilanne oli todella koskettava.

Minun oli pakko avautua tästä valtavasta liikutuksesta myös illan juttutuokiossa, jossa kävimme läpi, mitä kellekin jäi päivästä käteen. Mutta liikutus ei jäänytkään iltapäivään, vaan taas oltiin lähellä kyynelvirtaa, kun vain mainitsin, että tilanne oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

Aulikki <3

Huhhuh. Eiköhän tämä avautuminen riittänyt tältä päivää. Kaikkien kurssilaisten onnistumisia en nyt tässä käsitellyt, mutta kaikki onnistuivat mielestäni hyvin, ja sain jotain irti jokaisen työskentelystä. Toivottavasti postaus oli sopivan pitkä ja mielenkiintoinen. Huomenna on luvassa viimeinen kurssipäivä ja samalla tämän "postaussarjan" viimeinen osa.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Noora Ehnqvistin avoin kurssi: ensimmäinen kurssipäivä

Viime kesänä kävin Katariina Alongin Riding with Connection- kurssin, josta kirjoitin tällaisen samantyylisen kolmiosaisen postaussarjan (postaukset löytyvät täältä). Koska vaihtelu virkistää ja halusin kokeilla jotain uutta, päätin osallistua tällä kertaa Nooran avoimelle kurssille, sillä sitä oli kehuttu tosi paljon. Ajattelin ensin säästää voimia ja kirjoittaa viikonlopusta yhden ison postauksen, mutta totesin, että asiaa on yksinkertaisesti liikaa yhteen postaukseen.

Noora Ehnqvist on Suomessa syntynyt, mutta ulkomailla asuva hevosten kanssa kommunikointiin ja vuorovaikutukseen perehtynyt nainen, joka mm. pitää kursseja ja ohjaa ihmisiä kohtaamaan hevosiaan. Nooran opetustyyli perustuu kuuntelemiseen ja ohjaamiseen oikeassa suhteessa. Noora opettaa myös kehotietoisuutta ja ehkä samalla myös vähän psykologiaa. Niin kuin Noora itse sanoi, hän ei yritä aivopestä ketään tiettyyn ajatusmaailmaan, vaan jokainen saa päättää itse, minkä haluaan uskoa, ja minkä päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Silti Nooran puhetapa on niin aito ja uskottava, että itse uskoin helposti joka sanan. Olen vissiin aika helposti aivopestävissä :D


Kurssi alkoi perinteisesti jutteluiltapäivällä, jossa käytiin läpi kurssin sisältöä, kurssin asioita teoriassa ja tutustuttiin toisiimme. Minun oli tarkoitus ottaa muistiinpanovälineet mukaan, mutta niinhän siinä kävi, että ne pääsivät unohtumaan. Päätin kuitenkin kirjoittaa asiat ylös puhelimen muistiinpano- sovellukseen, mutta itse tykkään enemmän raapustaa asioita kynällä paperille. Eipä se kuitenkaan maailmaa kaatanut ja tästä selvisin ilman kynää ja paperia. Kurssiporukka vaikutti (taas) ihan älyttömän kivalta, ja siinä uskaltaa tuoda itsensä ja omat mielipiteensä hyvin esille. Olen tosi ihmisläheinen tyyppi ja tykkään ihan älyttömästi uusien ihmisten tapaamisesta, joten minusta kaikki yhteiset juttutuokiot sekä uusien että vanhojen ystävien kanssa ovat älyttömän kivoja ja saan niistä tosi paljon irti. Minulle tuli aivan yllätyksenä jo esittäytyessä pintaan nousseet tunteet. Pakko sanoa etten olettanut kovinkaan tunteellista esittäytymiskierrosta, mutta jostain syystä liikkeellä oli paljon roskia, joita eksyi silmiini oikein urakalla.

Olen pienestä asti pelännyt itseni esittelemistä ja esitelmien pitämistä, mutta kuluneen kevään aikana olen päässyt siitä irti. Pakko sanoa, että olin aika ylpeä itsestäni, kun pystyin tänään olemaan rohkeasti oma itseni ja esittäytymään ilman jännittämistä. Joillekin tämä saattaa olla ihan mitätön juttu, mutta tämmöiselle entiselle hiirulaiselle se on aikamoinen saavutus.


Opin tänään ihan älyttömästi uutta, mutta yritän kertoa kaiken lyhyesti, jottei tästä tule aivan hirmuisen pitkä ja tylsä postaus. Nooran kursseilla tärkeintä on, että sekä ihmisellä että hevosella on hyvä olla ja molemmat nauttivat siitä, mitä tehdään. Noora ei halua kutsua ihmistä johtajaksi tai asettaa tätä johtavaan asemaan, vaan tarkoitus olisi tehdä asiat yhdessä hevosen kanssa. Toki ihminen näyttää tarvittaessa suuntaa, mutta myös hevosen mielipiteitä on tärkeä kuunnella.

Nooran lähtökohtana on, että kaikki hevoset ovat hyviä. Joskus ihmisen toiminta on kuitenkin aiheuttanut niiden sulkeutumisen tai agressiivisuuden hevosesta riippuen. Hevoset, joita kutsumme "ongelmahevosiksi" ovat vain hevosia, jotka yrittävät huutaa. Kaikki pureminen, potkiminen ja muu agressiivisuus on niiden viimeisimpiä keinoja yrittää saada ihminen tajuamaan, etteivät ne tahdo tehdä ihmisten vaatimia juttuja tai totella heidän "kurinpito"keinojaan. Onnellinen hevonen taas hakeutuu ihmisen seuraan ja nauttii tehtävien tekemisestä. Se saattaa jopa pyytää yhdessä puuhastelua ja toivottaa ihmisen tervetulleeksi selkäänsä. Tällaisen suhteen saavuttamiseksi täytyy kuitenkin osata olla läsnä ja kuunnella hevosta. Pelkkä suorittaminen ja tehtävien tekeminen ei riitä. Onnellinen hevonen uskaltaa myös olla haavoittuvainen, joka on tärkeä taito myös ihmisille. Se saatetaan usein mieltää negatiiviseksi, mutta Noora painotti haavoittuvaisuuden olevan todellisuudessa voimavara.


Yksi keskeisistä asioista oli läsnäolo. Se ei ole tiedostamista, että pitäisi olla läsnä. Läsnäolo on tiedostamisen sijaan tunne. On kuitenkin mahdotonta olla kokoajan läsnä, mutta Noora rohkaisi antamaan itselleen anteeksi, mikäli liukuu läsnäolon tunteesta pois. Se on ihan luonnollista, eikä siitä saa syyttää itseään.

Asiaa olisi vielä vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän tässä ollut tarpeeksi pohdittavaa tältä erää. Itsekin alan olla aika väsynyt ja huomenna on kuitenkin aikainen herätys. Lisään tähän loppuun vielä Nooran lauseen, jonka ymmärtäminen ei ole aivan helppoa, mutta jonka sanoma on sitäkin tärkeämpi:

"Opastan hevostani opastamaan minua opastamaan hevostani"


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Millä perusteella liityn lukijaksi-haaste

Sain tämän haasteen Rosaliinalta, joka kirjoittaa Huurreturvat-nimistä blogia. Tämä on ensimmäinen haastepostaukseni ikinä, joten on kiva päästä toteuttamaan tämän tyylistä postausta.

Itse luen blogeja tosi vähän. Oikeastaan seuraan vain ihan paria blogia, ja niidenkin postauksia luen silloin tällöin. Joskus luen sitten kerralla kaikki rästiin jääneet postaukset, mutta usein aika ei (muka) riitä, jolloin osa postauksista saattaa jäädä väliin, enkä jaksa palata niihin myöhemmin. Joistain blogeista saatan käydä lukemassa myös yksittäisiä postauksia.

Keräsin tähän muutamia asioita, joiden perusteella liityn lukijaksi. Osa on samoja kuin monilla muilla, mutta yritän saada mukaan vähän jotain omaakin:


1. Teksti
Mun sisällä asuu ikuinen äikkä-natsi, jonka mielenrauha järkkyy kirjoitusvirheistä. Muutama kirjoitusvirhe siellä täällä ei haittaa, mutta jo neljäkin silmäänpistävää kirjoitusvirhettä postauksessa on liikaa. Jos esimerkiksi jotenkuten on kirjoitettu erikseen, se ei ole erityisen häiritsevää, mutta jos esimerkiksi punainen huopa on kirjoitettu yhteen, se on mielestäni ns. liian helppo virhe. Itseäni myös häiritsee hirmuisesti, jos kirjoittaja ei ole lopuksi jaksanut lukea tekstiään läpi ja korjata kirjoitusvirheitään, jolloin esimerkiksi sanoa on saatettu nopeasti kirjoittaa sanao. Itse luen lopuksi postaukseni vähintään kerran läpi. Mikäli teen siihen vielä hieman hienosäätöä, luen sen muokkausten jälkeen vielä toisen kerran.

(Helppo tapa tarkistaa, kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen, on kirjoittaa se googleen. Toinen tapa on laittaa sanojen väliin -kin-liite. Jos -kin käy sanojen väliin, ne kirjoitetaan erikseen, jos ei, ne tulevat yhteen esim. satulakinhuopa (yhteen) - punainenkinhuopa (erikseen). )

Suosin myös ehdottomasti kirjakielellä kirjoitettuja blogeja, sillä puhekielestä tulee hieman välinpitämätön kuva. Toki ymmärrän, että sillä tavoin yritetään luoda hieman rennompi kuva omasta blogista, mutta kirjakielellä kirjoitetusta tekstistä tulee parempi vaikutelma, ja suurin osa tykkää lukea kirjakielellä kirjoitettua blogia. Toki persoonapronominit voi kirjoittaa puhekielellä, mutta muuta en lähtisi puhekielellä kirjoittamaan ellei joku yksittäinen puhekielinen sana sovi johonkin tiettyyn kohtaan äärimmäisen hyvin. Taitava kirjoittaja saa tekstistä rentoa myös kirjakielellä.

Tekstin helppolukuisuutta ajatellen kannattaa kiinnittää huomiota kappalejakoihin ja lauseiden pituuteen. Lyhyet lauseet tekevät tekstistä töksähtelevää, mutta liian pitkät lauseet saattavat olla vaikeita ymmärtää.

Hymiöt eivät ole itselleni ehdoton ei, mutta liikaa käytettyinä ne ovat ärsyttäviä. Pari kolme hymiötä postauksessa ei haittaa, elleivät ne ole kaikki samassa lauseessa.

Myös tekstin sisällöllä on merkitystä, sillä sen takiahan blogia luetaan. Tekstin omaperäisyyteen ja asioiden mielenkiintoiseen kertomistapaan kannattaa kiinnittää huomiota. Itse pidän blogeista, joiden kirjoittajilla on selvästi oma tyylinsä kirjoittaa. Oman tyylin löytäminen ei ole helppoa, ja itsellänikin se on vielä vähän hakusessa, mutta sen ansiosta blogista tulee juuri omannäköinen, ja kirjoittajasta ihmisenä saa tarkemman kuvan, sillä kirjoitustyyli kuvastaa myös kirjoittajan persoonaa.


2. Ulkoasu ja kuvat
Tekstin ohella blogin visuaalisella ilmeellä on minulle aika paljon painoarvoa. Vaikka tykkäänkin väreistä, sateenkaarta muistuttava blogi jää kyllä lukematta. Se tekee blogista sekavan ja etenkin kirkkaat värit ottavat jopa silmiin. Olisihan se varmasti kiva, että blogi olisi ihanan vaaleanpunainen ja tausta sydänkuvioinen, mutta vaaleita värejä sisältävät ulkoasut ovat kuitenkin lukijaystävällisempiä. Äärimmäisen harvoin törmää ulkoasuun, jossa toimii jokin muu kuin vaaleat värit.

Myös esittelysivut kirjoittajasta ja hevosesta ovat minusta ehdottomia, jotta lukija saa jonkinlaisen kuvan blogissa esiintyvistä hevosista ja sen kirjoittajasta. Esittelysivuilla kuvataan usein blogissa esiintyviä henkilöitä tarkemmin, kuin postauksissa.

Myös kuvilla on suuri merkitys, sillä itse en ainakaan jaksaisi lukea pitkää blogitekstiä ilman minkäänlaisia kuvia. Se, ovatko kuvat tärkeämpiä kuin teksti, tuntuu jakavan paljon mielipiteitä, mutta minusta molemmat ovat yhtä tärkeitä. Vaikka kuvat olisivat hyviä, en lue blogia, jos teksti ei miellytä.

3. Persoonallisuus
Kuten jo ensimmäisessä kohdassa mainitsin, blogin olisi hyvä olla omannäköinen. Asiat kannattaa kertoa omalla tavalla ja minusta on äärimmäisen kiva lisä, jos kirjoittaja käyttää joitain omia/omaperäisiä sanoja hauskoissa yhteyksissä esim. hevostaan voi kutsua mm. setämieheksi tai möhköfantiksi. Moni haluaa varmasti antaa blogissa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan, mutta minusta on myös hauskaa, jos kirjoittaja uskaltautuu julkaisemaan myös niitä vähemmän edustavia kuvia, jotta muutkin voivat nauraa kuvissa oleville hauskoille ilmeille ja tilanteille.

Myös erikois- ja vinkkipostaukset ovat hyvää vaihtelua blogin sisältöön. Erikoispostaukset ovat usein todella mielenkiintoisia ja vinkkipostauksista on ainakin minulle ollut hirmuisesti hyötyä ja olen saanut niistä paljon irti.


Yhteenvetona voisin siis sanoa, että liittymiseni lukijaksi riippuu todella monesta asiasta. Omalle lukulistalleni päätyäkseen blogin tekstin, kuvien ja ulkoasun tulee olla kunnossa ja blogin täytyy olla kirjoittajan näköinen. Myös sisällön täytyy olla kiinnostavaa ja bloggaajan ajatusmaailman kanssani samanhenkinen. Mikäli kirjoittaja kertoo vain valmennuksista tai selostaa yksityiskohtaisesti ratsastustunnilla tehtyjä tehtäviä, en koe blogin sisältöä mielenkiintoiseksi.

Tässä oli lueteltuna vain pari tärkeintä edellytystä, jotta liittyisin lukijaksi. Jos olisin luetellut kaikki kriteerit, postauksesta olisi tullut ihan julmetun pitkä (tuli nytkin), eikä kovin moni olisi jaksanut lukea tätä loppuun. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa myöhemmin toisen osan, sillä tätä oli ihan älyttömän kiva toteuttaa. Kaikki kohdat eivät toteudu täydellisesti edes omassa blogissani, joten ei kannata ottaa stressiä, vaikka oma blogisi ei vastaisikaan edellytyksiäni. Nämä olivat vain omia "ehtojani" lukijaksi liittymiselle.

Alla vielä ohjeet haasteen toteuttamiseen ja blogit, jotka haastan mukaan:
 
Ohjeet:
 
1. Kirjoita nämä ohjeet ylös.
2. Kirjoita asioita, joita otat huomioon, kun liityt blogiin.
 
3. Laita postaukseen halutessasi kysymyksiä, kuten "Katsonko kuvien laadun?"
 
4. Lopuksi kokoa tärkeimmät asiat, millä perusteella liityt lukijaksi.
 
5. Lopuksi haasta vähintään 5 bloggaajaa tekemään tämänkaltainen postaus.
 
Haastamani blogit:
 

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Hevosten täyteinen pääsiäinen

Pääsiäinen sujui minun osaltani aika hevospainotteisesti ja vietin aikaa parillakin eri tallilla. Mitään erityisiä pääsiäisjuttuja ei tullut harrastettua, mutta suklaata tuli ainakin syötyä.

Helatorstaina oli normaalisti vuokrauspäiväni, mutta menin tallille jo aikaisemmin tekemään iltatallia ja auttamaan paria nuorempaa tyttöä. Aluksi ajattelin, että voisin ensin puuhata Frostin kanssa hieman maasta käsin ja sen jälkeen mennä hetkeksi vielä selkään, mutta päätimmekin irtojuoksuttaa Frostin ja kokeilla muutamaa luoksetuloharjoitusta. Frostilla oli ihan hirmuisesti virtaa ja alussa se vain laukkasi ympäriinsä ja pukitteli mennessään. Kun se vihdoin rauhoittui, annoin sen olla vapaana ja tein muutamaa harjoitusta, joiden seurauksena totesin, että Frosti oli helpointa "kutsua" luokseni menemällä kyykkyyn. Ihan tehokkaasti saimme noin tunnin kulutettua ja lopuksi pidimme molempien rakastaman rapsuttelutuokion. Kaiken kaikkiaan meillä meni hyvin ja meille molemmille jäi tosi hyvä mieli.


Pitkäperjantaina kävin pitkästä aikaa ajotunnilla. Pääsin ajamaan minulle ennestään tuntematonta ponia, Corneliusta. Cornelius oli jotenkin tosi ihana persoona ja kerrassaan valloittava pieni poninpallero. Se oli tosi utelias ja puuhaili kokoajan kaikennäköisiä omia pieniä juttujaan. Ajaessa se jäi hieman muista jälkeen, mutta eipä se minua haitannut. Keli oli taas ihana, ja lenkki kaikin puolin onnistunut. Paikoitellen osa käyttämistämme teistä ja poluista oli hieman jäässä tai muuten huonossa kunnossa ja välillä meno oli sen verran pomputtavaa, että sisäelimet taisivat vaihtaa paikkaa :D Ponia eivät kuitenkaan kuoppaiset tiet tai polut haitanneet, vaan se paineli tyytyväisenä menemään polulla kuin polulla.


Lauantain olin ihan vaan kotona, mutta sunnuntaina suuntasinkin taas Hepokuuselaan. Pidimme tallilla pienet kevättalkoot, joiden seurauksena saimme paikkoja ainakin hieman järjestykseen. Lopuksi siivosimme myös pihaton ja metsätarhan yhteisvoimin. Välissä meillä oli yhteinen evästauko, jolloin kokoonnuimme talkooporukalla tallitupaan syömään ja jutustelemaan. Paikalla oli suurin osa "vakioporukasta", ja meillä oli tosi kiva päivä yhdessä. Minusta oli ihanaa nähdä muutamia tallilaisia pitkästä aikaa, sillä osan kanssa tulee nähtyä harvemmin erilaisten aikataulujen takia.

Toivottavasti teillä oli mukava pääsiäinen ja muistitte syödä ja nukkua pitkään. Hieman pääsi tämäkin postaus venähtämään, sillä pääsiäisestä on jo viikko, mutta ei se maailmaa kaada. Alhaalla vielä muutama kuva talkoopäivältä. Keli oli niin kiva, että innostuin ottamaan kameran mukaan ja räpsimään ison kasan kuvia:

Reino päätti hyödyntää aurinkoisen päivän hankkimalla vähän rusketusta.
 
Lilliä ei paljon pääsiäiskokko haitannut.
 
Voi sitä riemun määrää, kun pienet pääsivät toista kertaa elämässään ulos! Kanat olivat ihan hirmuisen mielenkiintoisia tepastellessaan ympäri pihaa.
 
 
Isommat "sisarukset" järkyttyivät pienistä sen verran, että juoksivat niitä välillä paniikissa karkuun.
 
 
Myös Alma oli seuraamassa meidän touhuja.
 
 
Siiri kaipasi kovasti huomiota, joten pidin sille lyhyen, mutta rentouttavan rapsutteluhetken.
 
 
Myös iki-ihana Kerttu kävi meitä moikkaamassa. Henkilökohtaisesti olen suuri Kerttu-fani, sillä onhan tämä mummu aivan kertakaikkisen ihana ihmettelijä<3


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Viimeaikaisia kuulumisia

Blogin kirjoittamisessa on taas ollut taukoa, mutta nyt ajattelin hieman kertoa meidän viimeaikaisista puuhasteluista.

Reilu viikko sitten torstaina menin tallille jo hieman aiemmin, sillä oli hiihtolomaviikko. Meillä oli Frostin kanssa tunti kentällä ja teimme erilaisia venyttäviä ja selkää aktivoivia harjoituksia maasta käsin. Frostikin alkaa olla jo hieman iäkkäämpi, joten se ei ole enää mikään äärimmäisen vetreä. Aluksi teimme erilaisia venytyksiä ja paljon pieniä voltteja ja pujotteluja. Teimme myös paljon siirtymisiä. Lisäksi kentällä oli pieni este, jonka Frosti hyppäsi pari kertaa tosi hienosti ravissa. Lopuksi päästin Frostin kentälle vapaaksi. Heti ensimmäisenä se kipitti suuren renkaan luokse ja nousi sen päälle. Se rakastaa agilityjuttuja, ja rengas on yksi sen suosikeista. Halusimme nähdä seuraisiko Frosti minua ja suostuisiko se ravaamaan kanssani vapaana, joten lähdin kävelemään ympäri kenttää. Frosti meni hieman omia reittejään ja pysähteli välillä syömään lunta, mutta se kuitenkin kokoajan seurasi touhujani. Jos vaihdoin yhtäkkiä suuntaa, se oli heti hereillä. Tallustelin hyvän aikaa ympäri kenttää ja yritin välillä saada Frostia ravaamaan, kunnes vihdoin kuu ja tähdet olivat oikeassa asennossa, ja onnistuin pyytämään siltä oikeaa asiaa juuri oikealla hetkellä. Olin todella ylpeä Frostista, sillä en osannut odottaa, että se vapaaehtoisesti ravailisi kanssani pieniä pätkiä. Se päätti kuitenkin yllättää minut vielä uudelleen. Frosti tykkää maastossa hyppiä kaatuneiden puiden yli, mutta kentällä sillä on tapana hidastaa ennen estettä tai astella sen yli puomit kolisten. Tuntini pitänyt henkilö pyysi minua lopuksi vielä juoksemaan esteen yli, jotta näkisimme tulisiko Frosti perässäni. Minusta ajatus oli aika utopistinen, sillä Frosti ei erityisemmin nauti kentällä hyppäämisestä, vaan sitä täytyy pyytää suht ahkerasti, jotta se suostuu hyppäämään. Päätin kuitenkin joka tapauksessa kokeilla ja niinhän siinä kävi, että Frosti päätti ansaita ylimääräisen leipäpalan hyppäämällä esteen täysin vapaaehtoisesti hyvässä ja reippaassa ravissa. Olin aivan älyttömän ylpeä Frostista, ja tunnista jäi superhyvä fiilis.


Meillä oli pari viikkoa sitten muutama hieman huonompi kerta, kun erimielisyyksistämme johtuen Frosti oli kentällä todella yhteistyöhaluton ja se osoittikin mieltään sen verran voimakkaasti, että olin taas vähällä jäädä matkasta. Myös maastossa oli hieman kontrollointivaikeuksia, jonka vuoksi aloin olla aika epävarma ja muutaman kerran päätin nousta ihan kokonaan pois kyydistä ja kävellä. Nyt meillä on kuitenkin ollut pari tosi onnistunutta maastoa, ja kentälläkin työskentely sujuu. Tosin en ole ratsastanut kentällä epäonnistuneen tuntimme jälkeen, vaan puuhaillut siellä ainoastaan maasta käsin. Viimetorstaina kävimme taas maastossa "ratsastuksenopettajani" kanssa. Meillä oli mukana myös hänen hevosensa Bella, joka sai kulkea välissämme vapaana. Bellalla oli aika paljon virtaa, sillä se viettää parhaillaan sairaslomaa, joten se ei ole päässyt purkamaan energiaansa. Se kulki kuitenkin tosi nätisti eikä säheltänyt turhia. Toki Frosti tuntui imevän osan Bellan energiasta itseensä ja sillä oli hieman meno päällä, mutta se ei käynyt kuitenkaan ylikierroksilla. Menimme ihan vaan käyntimaasto, mutta ravailimme välillä Frostin ja Bellan kanssa vetohevosta kiinni. Itse olin jo sen verran kevätfiiliksissä, että lähdin maastoon ohuissa ratsastushousuissa ja hanskoissa, vaikka ulkona olikin aikamoinen lumipyry. Tarkenin kuitenkin ihan hyvin, vaikka sormia hieman palelikin loppumatkasta.


Minulla on nyt ollut sekä aika, että motivaatio blogin suhteen hieman hukassa. Olen myös mietiskellyt useita vaihtoehtoja blogin tulevaisuuden suhteen ja tarkoituksena olisi, että jättäisin täältä kaikki lifestyle-jutut pois ja keskittyisin vain hevosiin. Tykkään kuitenkin kirjoitella myös omia kuulumisiani, joten voi olla, että motivaation ja ylimääräisen ajan sattuessa kohdalle, perustan erillisen blogin omille jutuilleni. Olen myös miettinyt blogin nimen vaihtoa, sillä en ole oikeastaan koskaan ollut siihen sata prosenttisesti tyytyväinen, mutta en ole vielä päässyt oikein mihinkään päätökseen. Luulen myös, että itselleni olisi helpompaa, jos julkaisisin korkeintaan kaksi postausta kuukaudessa. En ole kuitenkaan vielä päättänyt mitään ja otan mielelläni vastaan kaikenlaisia ehdotuksia. Mikäli kuitenkin vaihdan blogin nimeä ja mahdollisesti myös osoitetta lukijoiden vähyyden vuoksi, ilmoitan siitä hyvissä ajoin ennen osoitteen muuttumista.

Mikäli teillä on jotain ideoita tai ajatuksia blogin nimen tai tulevaisuuden suhteen, otan niitä vastaan ilomielin :)

maanantai 6. helmikuuta 2017

Tavoitteita ja kuulumisia

Blogin kirjoittamisessa on taas tullut taukoa, mutta nyt minulla on pitkästä aikaa sekä aikaa, että intoa kirjoittamiseen. Viimeaikoina on tapahtunut mukavia, mutta myös hieman surullisia juttuja. Kävin kaksi viikkoa sitten Hepokuuselassa tallitiimi-koulutuksessa. Hepokuuselan toiminnan uudistuksen myötä kyseisen koulutuksen käyneillä on mahdollisuus osallistua tallin arkeen tallivuorojen muodossa. Keskiviikkona oli tarkoitus olla ensimmäinen virallinen "tallivuoroni", mutta surullisesti eräs hevonen oli siirtynyt "tähdeksi taivaalle", kuten asia kauniisti ilmaistiin. Loppuviikosta minua ei siis erityisemmin innostanut ajatus blogin kirjoittamisesta. Vastapainoksi kävin kuitenkin lauantaina Apassionatassa, joka nosti mielialaani. Tämä oli muistaakseni neljäs esitys, jota olen ollut seuraamassa. Show oli tietysti taas upea, kuten aina, ja ajoittain se sai aikaan jopa kylmiä väreitä. Meillä oli myös aivan huippupaikat, sillä istuimme lähes eturivissä. Tällaisena luomuihmisenä minua kuitenkin hieman ahdisti, kun eräillä tietyillä valkoisilla hevosilla käytettiin kankia ja niiden pää oli "virkkuukoukussa". Mukana oli kuitenkin myös muutama esitys, joissa hevoset saivat juosta vapaana ilman varusteita ja niitä ohjeistettiin maasta käsin. Nämä olivat tietysti suosikkiesityksiäni ;) Minulla oli käytössäni vain puhelimen huonolaatuinen kamera, joten en saanut kyseisestä tapahtumasta kuvamateriaalia. Postauksen muutkin kuvat ovat vanhoja puhelimesta löytyneitä otoksia, mutta ne saavat luvan kelvata, sillä en pysty kirjoittamaan blogia tällä hetkellä tietokoneella.


Sekä koulu, että muut menoni ovat pitäneet minut kiireisenä ja oikeastaan tänään, perjantaina ja sunnuntaina ovat viikkoni ainoat vapaapäivät. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä viikkoni on täynnä kaikkea kivaa, ja mikä parasta, pääsen pitkästä aikaa puuhaamaan Frostin kanssa. Vuokraussysteemin uudistuttua touhustamme tulee hieman tavoitteellisempaa ja hevoskohtaisempaa. Pääsemme Frostin kanssa myös tunneille ja tarkoituksena olisi asettaa joitain pieniä tavoitteita. En ole oikeastaan koskaan harrastanut ratsastusta mitenkään kovin tavoitteellisesti. Toki on ollut tiettyjä asioita joita olen halunnut oppia tai joihin olen panostanut hieman enemmän, mutta mitään varsinaisia tavoitteita minulla ei ole ollut. Olen kuitenkin aivan älyttömän innoissani uusista muutoksista ja olen jo kerennyt miettiä meille muutamia tavoitteita aiempien tuntiemme pohjalta.


Kaikista suurin tavoitteeni on saada Frosti pysähtymään ainoastaan ääniapujen ja istunnan avulla. Olemme kokeilleet tätä muutaman kerran, jolloin Frosti on hidastanut huomattavasti ja lähes pysähtynyt, mutta se jää odottamaan sitä aivan viimeistä merkkiä ohjasta ollakseen varma, että haluan sen pysähtyvän. Toinen tavoitteeni on saada Frosti joko ravaamaan tai tölttäämään kentän koko pitkä sivu. Välillä se lähtee liikkeelle oikein reippaasti ja ravaa tai tölttää tosi nätisti, mutta lähes poikkeuksetta se siirtyy käyntiin hieman puolenvälin jälkeen, vaikka olisin asiasta erimieltä. Nämä tavoitteet saattavat kuulostaa tosi hassuilta, mutta meille ne ovat minusta hyviä ja realistisia tavoitteita.


Tämä oli taas tällainen höpöttelypostaus, mutta minusta on ihan kiva kirjoitella vähän viimeaikaisia kuulumisia, kun edellisestä postauksesta on taas aikaa. Yritän myös ottaa asiakseni julkaista Frostista lupaamani esittelysivun, kunhan minulla on taas aikaa istua alas kirjoittelemaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vaihtelu virkistää

Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa ajotunnilla. Ajotunti järjestettiin Aamuyön hevostilalla Korpilahdella. Paikka oli minulle ennestään tuttu, sillä olen käynyt siellä leirillä noin kolme vuotta sitten kesällä. Pidän paikasta todella paljon, mutten ole käynyt siellä pitkään aikaan, sillä olen kasvanut jo liian isoksi shetlanninponeille. Ajotunti oli kuitenkin loistava tilaisuus oppia ajamaan ja päästä pitkästä aikaa touhuamaan pikkuponien kanssa. Odotin etenkin entisen leirihoitsuni Teron näkemistä. Ponien jako meni mielestäni aivan nappiin, sillä sain kuin sainkin ajettavakseni Teron, jota olin hiljaa mielessäni toivonut.

(Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, kännykkäkamerani ei ole mitään huippulaatua)

Tilan omistaja varoitti minua Teron mahdollisista ilopukeista, mutta kahta pientä peräpäännostoa lukuun ottamatta, Tero oli oikein nätisti. Minua kieltämättä hieman jännitti lähteä elämäni ensimmäistä kertaa ajamaan ilman, että kyydissä istuisi joku, johon voisi tarvittaessa turvautua. Jännitys katosi kuitenkin nopeasti ja pidin ajolenkistä aivan valtavasti. Ajaminen oli huomattavasti helpompaa kuin ratsastaminen, ja ponia oli helpompi hallita kärryiltä käsin. Tero kuunteli minua tosi hyvin ja teki juuri kuten pyysin. Tero oli aika reipas, joten höpöttelin sille kaikenlaista. Alkuun tuntui hassulta olla ainut, joka jutteli ponille, kun muut istuivat kärryissään ihan hiljaa. Aika pian höpöttely alkoi kuitenkin tulemaan ihan luonnostaan, enkä oikeastaan edes kiinnittänyt siihen hirveästi huomiota. Pääsimme menemään kaikkia askellajeja ja lopussa menimme muutaman hieman reippaamman laukkapätkän, pysyäksemme muiden perässä.


Lenkki kesti noin tunnin, ja vaikka Tero olikin sen päätteeksi aivan hiestä märkä, se meni koko matkan tosi reippaasti, eikä näyttänyt minkäänlaisia merkkejä väsymyksestä. Tero oli tosi ihana ajaa, vaikka se ei olisi jaksanut alussa millään odottaa, että päästäisiin lähtemään, vaan touhusi kaikenlaista. Menen ehdottomasti uudelleen, jos ajotunteja järjestetään jatkossakin (ja toivon tietysti Teroa :D). Tällä seudulla ei tietääkseni ole yhtään toista tallia, joka järjestäisi tämän kaltaista toimintaa, joten ajomatkaa kertyy hieman reilusti, mutta minua se ei ainakaan haittaa. Oli tosi kiva päästä touhuilemaan pitkästä aikaa pikkuponien kanssa, vaikka olenkin jo liian pitkä mennäkseni niiden selkään. Opin myös ajotunnilta juuri sen mitä halusin: ajamaan ja valjastamaan. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan ajamista ja tutustumaan Aamuyön hevostilaan!


tiistai 10. tammikuuta 2017

365 päivää rakkautta

Tänään on kulunut tasan 365 päivää siitä, kun aloin vuokrata Frostia. Vuodessa on kerennyt tapahtua kaikenlaista, mutta ehdottomasti parasta on meidän välille kehittynyt luottamus, jota on rakennettu pikkuhiljaa. Kun vuosi sitten aloin vuokrata Frostia, yhteiselomme ei lähtenyt aivan parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin, sillä jo aivan ensimmäisellä vuokrauskerrallani putosin Frostin selästä maastossa ja seurauksena oli laukkakammo. Siitä on kuitenkin onneksi jo päästy eroon, ja olemmekin laukkailleet toisinaan menemään aika hurjaakin vauhtia. Olen myös oppinut tuntemaan Frostin ja ennakoimaan sen tekemisiä. Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja tuntuu kuin olisin vasta aloittanut Frostin vuokraamisen. Siitä on tullut minulle tosi tärkeä ja iso osa elämääni.


Nyt vuotta myöhemmin, kun aloin miettimään perustelua sille, miksi valitsin vuokrahevosekseni juuri Frostin, minua hieman huvittaa. Halusin nimittäin kaverikseni rauhallisen ja täysin maastovarman hevosen, jonka kanssa voisin touhuta kaikenlaista. Ja kyllähän Frosti aika rauhallinen alkuun olikin (mikäli mainitsemaani ensimmäistä vuokrauskertaa ei lasketa). Luottamuksen rakennuttua Frosti kuitenkin esitteli minulle myös turbovaihteensa ja jätti hissuttelun, luottaen siihen, että pysyisin kyydissä hurjimmassakin vauhdissa. Se ei kuitenkaan ole huono asia, ettei Frosti ollutkaan mikään pystyyn kuollut laiskamato, vaan päinvastoin! Minusta on aivan ihanaa, kun Frosti innostuu ja painelee menemään sata lasissa.


Niin kuin jo mainitsin, olemme kerenneet touhuta yhdessä kaikenlaista. Suurimmaksi osaksi olemme maastoilleet tai tehneet kentällä juttuja maasta käsin, mutta olemme myös kokeilleet hiihtoratsastusta ja osallistuneet Katariinan kurssille. Olen huomannut, ettei kenttä ole Frostin lempipaikka (ellei luvassa ole agilityä, josta Frosti pitää valtavasti), mutta olen kutenkin pari kertaa onnistunut kaivelemaan sille takataskusta hieman motivaatiota myös kenttätyöskentelyyn. Sillä ei kuitenkaan ole hirveästi merkitystä, mitä teemme, sillä minulle tärkeintä on vain saada olla Frostin kanssa. Touhuaminen riippuu ihan päivästä ja molempien fiiliksestä. Toisinaan tekee hirveästi mieli reippaalle maastolenkille, mutta toisinaan haluamme vain olla ja pitää molempien rakastaman rapsutteluhetken.


Frostin kautta olen myös oppinut tämän luonnonmukaisen tavan toimia ja olla hevosten kanssa. Olen myös tutustunut Hepokuuselan ihananaan porukkaan ja saanut sitä kautta uusia ystäviä. Muutamat ovat myös kertoneet minulle huomanneensa välillämme olevan luottamuksen ja eräs, jopa sanoi, ettei Frosti ole muiden vuokraajiensa kanssa yhtä reipas kuin minun. Itse en osaa sanoa tuohon oikein mitään, sillä en ole nähnyt Frostia muiden vuokraajiensa kanssa. Frosti on yksi Hepokuuselan suosituimmista hevosista, joten sillä kyllä faneja ja vuokraajia riittää. Minulle sillä ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä, kunhan minäkin saan viettää palleroiseni kanssa aikaa :)


Lomat ovat olleet kaikkein vaikeimpia, kun olen joutunut olemaan erossa Frostista. Varsinkin kesälomalle lähtö oli vaikeaa, sillä tiesin etten näkisi Frostia koko kesänä. Loman jälkeen on kuitenkin aina todella ihanaa nähdä Frosti pitkästä aikaa. Ensikesänä pääsen luultavasti useammin Frostia moikkaamaan, mutta en osaa vielä sanoa mitään varmaksi.


Frostin vuokraamisen aloittaminen on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaista päätöksistä. Toinen haaveeni oli esteratsastajaksi ryhtyminen ja myöhemmin kilpaileminen, mutta onneksi hylkäsin haaveen ja päädyin Frostiin. Frosti on opettanut minulle paljon enemmän kuin yksikään muu hevonen.


Vaikka koulun alettua kiirettä ja väsymystä on ollut tavallista enemmän, halusin kuitenkin kirjoittaa jonkinlaisen postauksen "vuosipäivämme" kunniaksi. Samasta syystä julkaisen myöhemmin myös Frostista oman esittelysivun, josta löytyy lisää tietoa Frostista.