perjantai 31. elokuuta 2018

Lastausharjoituksia


Viimeisen parin viikon aikana ollaan harjoiteltu Frostin kanssa ahkerasti lastaamista. Frosti ei kovin mielellään koppiin tule, joten nyt, kun traileri on ollut tallin pihassa harjoitusvalmiina, olen käyttänyt tilaisuuden hyväksi. Yllätyin tosi positiivisesti, kuinka hyvin ja nopeasti ollaan edetty harjoituksissa. Viimeksi harjoittelin Frostin kanssa lastaamista talvella 2015, jolloin Frosti suostui laittamaan etujalkansa rampille, mutta sen pidemmälle ei sitten päästy. Onhan tuosta jo hirveästi aikaa ja sen jälkeen meidän luottamus on kehittynyt tosi paljon, joten sillä on varmasti aika iso merkitys tämän hetkiseen tilanteeseen. Olen myös päässyt lastailemaan muita heppoja, joten mulla on myös visio, miten harjoittelussa kannattaa edetä vaiheittain.

Tällaisen kuvan löysin meidän ensimmäisitä lastausharjoituksista. Frostin toisella puolella koppia tutkivat myös Siiri ja Sunna.

Kun muutama viikko sitten päätin kokeilla Frostin kanssa koppiin menemistä pitkästä aikaa, lähdin siitä oletuksesta, että saadaan varmaan taas etujalat rampille, mutta voi olla, että jäädään sitten siihen. Yllätys oli siis melkoinen, kun sain Frostin takajalkoja myöten koppiin asti jo ensimmäisellä harjoituskerralla. Toki takajalat olivat kopin puolella ihan juuri ja juuri, puhuttiin ehkä senttien sijaan milleistä, mutta olivat kuitenkin. On varmaan sanomattakin selvää, että olin ponista tosi ylpeä.

Pikkuhiljaa ollaan kokeiltu edetä vaihe vaiheelta, mutta olen ollut tosi tarkka ettei yhdellä kertaa tule liian monta juttua, jotta Frosti olisi harjoitusten aikana mahdollisimman rento ja tekemisessä omatoimisesti mukana. Olen huomannut, että meillä toimivin taktiikka on, kun kävelen itse vähän Frostin edellä koppiin ja palkitsen sitä aina leivällä, kun se tulee muutaman askeleen eteenpäin. Olen myös vetämisen sijaan pitänyt Frostin narun löysänä, jolloin Frosti saa edetä omaan tahtiin. Jos Frostia taas alkaa jännittää ja se haluaa peruuttaa kopista pois, niin annan sen peruuttaa ja sitten kokeillaan uudestaan. Olen myös pitänyt trailerin etupuomin auki, jolloin Frosti uskaltaa tulla tarpeeksi pitkälle.


Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että Frosti kävelee aika reippaasti rampille, josta se muutaman pysähdyksen kautta tulee koppiin ihan perälle asti, vaikka etupuomi olisi alusta asti kiinni. Kokeilin myös laittaa Frostin hetkeksi puomiin kiinni, mutta jätin narun sen verran löysäksi, että Frosti pääsi peruuttamaan muutaman askeleen. Kyllähän Frosti peruuttikin, mutta kun naru loppui kesken, se jäi vetopaniikin sijaan seisomaan paikalleen. Kyllähän siitä huomasi, että tilanne sitä jännitti, mutta kun hetken päästä pyysin sen taas puomin luo, se tuli tosi reippasti ja päästin sen iri. Tämän jälkeen peruutettiin pois kopista ja kokeiltiin vielä kerta niin, etten laittanut Frostia kiinni, vaan se sai peruuttaa kopista heti, kun oli käynyt perällä asti. Lopuksi otin Frostilta narun pois ja annoin sille ruuan koppiin, jolloin se käveli koppiin ihan itse. Välillä se kuuli pihasta ääniä ja peruutti pari askelta, mutta palasi aina takaisin ruuan luo. 

Koska mulla ei vielä ole autoa, avantti on toiminut koppiharjoituksissa loistavana korvikkeena.

Harjoituskertojen määrään nähden Frosti on kehittynyt tosi nopeasti ja tullut koppiin reippasti ja omatoimisesti, vaikka se sitä jännittääkin. Ei voi kuin ihailla, kuinka rohkeasti Frosti kohtaa, jos ei nyt pelkonsa, niin asian, joka sitä kovasti jännittää. Näin reippaasta ponista ei voi olla muuta kuin ylpeä<3

tiistai 28. elokuuta 2018

Numi

Huhtikuun lopussa Hepokuuselaan muutti uusi issikkaruuna Numi. Numi sopeutui laumaan tosi hyvin ja nopeasti ja nyt niistä on tullut Frostin kanssa ihan parhaat kaverit. Ainakaan mun aikana Frostilla ei ole koskaan ollut laumassa noin hyvää kaveria, vaikka se tuleekin muun lauman kanssa hyvin toimeen. Viimeisin Frostin hyvä ystävä oli Siiri, joka muutti Hepokuuselasta uuteen kotiin toukokuussa 2017.


Viimeaikoina minä ja Frosti ollaan otettu tavaksi maastoilla viikottain Numin ja sen omistajan kanssa. Mun mielestä on ollut ihanaa päästä pitkästä aikaa issikkamaastoon varsinkin, kun Frosti ja Numi tulee keskenään niin hyvin toimeen ja vauhdiltaankin ne vastaavat toisiaan. Itse olen myös tykännyt päästä vetämään maastoja ja suunnittelemaan reittejä itse. Myös ponit tuntuu tykkäävän yhdessä maastoilusta tosi paljon. Meidän ekan yhteisen maaston jälkeen, Frosti ei meinannut suostua jättämään Numia, vaikka käytiin vain ihan lähimetsässä kävelemässä. Koko matkan ponit huuteli toisilleen ja loppumatkan Frosti ravasi mun vieressä, kun ei meinannut malttaa pihaan saakka. Frosti ja Numi ovat kyllä maastoilleet yhdessä aiemminkin, mutta nyt ollaan ruvennet käymään maastossa kahdestaan ilman, että mukana on ollut lauman muita hevosia.


Viime viikon tiistaina käytiin ihan tosi hauskalla lenkillä, josta nautti niin ponit kuin ratsastajat. Frosti tykkäsi ihan älyttömästi, kun se pääsi pitkästä aikaa tölttäämään ja laukkaamaan pitkiä pätkiä. Poni pisti jopa turbon päälle ja välillä tilanne oli lähellä lähteä lapasesta :D Se ei meitä kuitenkaan haitannut, vaan päinvastoin, päätin antaa Frostin vähän päästellä höyryjä ja laukkailla omaan tahtiin.

Kuvasin lenkistä hienon gopro-videonkin, jonka vuoksi tämä postaus on roikkunut luonnoksena jo viikon. Latasin movie makerin ilmaiseksi netistä ja muokkasin videon valmiiksi, mutta kun yritin tallentaa sen koneelle, mulle selvisi ettei se olekaan mahdollista ellei sitten maksa siitä, että koko näytön levyinen vesileima poistuu... Aina ei voi onnistua. Onneksi olin ottanut Frostista ja Numista myös pari kuvaa, jotka saavat nyt korvata puuttuvaa videota.

maanantai 20. elokuuta 2018

Tästä se lähtee

Kuva: Hannu Korpela

Nyt on ylläpitosopimus allekirjoitettu ja Frosti on mulla virallisesti ylläpidossa! Tilanne muuttui tässä matkanvarrella vielä sen verran, että meitä Frostin ylläpitäjiä onkin nyt vain kaksi. Käytännössä se siis tarkoittaa enemmän tallilla käymistä ja hommaa, mutta mä oon vaan tosi tyytyväinen, kun pääsen käymään tallilla lähes joka päivä, jolloin Frosti on käytännössä kuin mun oma poni. Meillä on Frostin kanssa tosi hyvä suhde jo entuudestaan, mutta toivoisin, että se parantuisi nyt entisestään, kun touhutaan enemmän yhdessä. Onhan se nyt ihan eri asia käydän tallilla kerran viikossa kuin neljästä kuuteen kertaa viikossa.


Frostin omistaja lähti tänään ja nyt meidän pitäisi Frostin kanssa pärjätä. Nää kolme vuotta, kun oon Hepokuuselassa käynyt, Frostin omistaja on ollut mulle opettajana kaikessa. Hänen ansiostaan oon tutustunu Frostiin ja oppinut vaikka mitä hevosista ja siitä, kuinka erilailla ja luonnollisesti hevosten kanssa voi toimia. Hän on ollut mulle tosi tärkeä opettaja, jolta oon oppinut ihan valtavasti. Kun yhtäkkiä viime perjantaina tajusin, että tästä päivästä lähtien hän ei enää tallilla olekaan, niin itkuhan siinä pääsi. Aloin myös miettiä, että entä jos jotain sattuu eikä me pärjätä Frostin kanssa. Sen hyvinvointi on kuitenkin nyt mun vastuulla. Kun pääsin tästä herkästä hetkestä yli olin kuitenkin taas varma siitä, että kyllä me pärjätään ihan niinkuin tähänkin asti. Jostain syystä vain tajusin ihan viimemetreillä, mitä tässä on oikeasti tapahtumassa. Yhtäkkiä ne kaukaiset suunnitelmat ja muutokset, joita pikkuhiljaa suunniteltiin, tapahtuikin tänään.

Viimeviikolla käytiin vielä viimeisen kerran porukalla issikkamaastossa. Meitä oli kolme ratsukkoa ja Sunnakin, 5v issikkatamma, pääsi mukaan. Meillä oli tosi kiva maasto ja Sunna meni ihan älyttömän hienosti, niinkun aina, vaikkei sillä hirveän paljon ole ratsastettukaan. Lauantaina Sunna sitten muutti uuteen ylläpitokotiinsa pohjanmaalle samaan paikkaan, johon sen äiti Siirikin muutti reilu vuosi sitten. Hyvin muistivat äiti ja tytär toisensa ja Sunna oli kuulemma yrittänyt vielä nisällekin...

Siiri ja Sunna uudessa kodissaan pienen poniystävänsä kanssa.
Kuva: Hanna Silvasti

Mutta tästä se nyt lähtee, ylläpitäjän arki. Ainakin tähän mennessä oon saanut hyvin organisoitua tallilla käymisen, koulun ja muun arjen, vaikka se vähän rankaa onkin ja tarkoittaa pitkiä ja aktiivisia päiviä. Esimerkiksi tällä viikolla käyn tallilla joka päivä.

 Ostin Tampereen Hevoset-messuilta tallipäiväkirjan, joka olisi nyt tarjoitus saada käyttöön. Eiköhän tämä tästä lähde, innolla odotan, mitä mun ja Frostin yhteinen vuosi tuo tullessaan.


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Mikä ihmeen ratsastushuopa?

Olen saattanut jollekkin ohimennen mainita, että käytämme Frostin kanssa kuolaimettomia suitsia ja ratsastushuopaa. Molemmat saattavat olla monille hieman vieraita käsitteitä, mutta etenkin ratsastushuopa on aiheuttanut hämmennystä. Niinpä päätin hieman kertoa siitä, mikä tämä meidän käyttämä ratsastushuopa on, ja esitellä lyhyesti myös meidän käyttämiä kuolaimettomia suitsia. 
Aloitetaan siitä kaikkein ihmeellisimmästä eli ratsastushuovasta. Kun kerron ihmisille ratsastavani huovalla, useille tulee mieleen perus satulahuopa tai jotain vähän saman kaltaista. Ratsastushuopa on kuitenkin lähes täysin eri asia kuin satulahuopa. Kun sitten kysytään, miten se eroaa satulahuovasta, en sitten osaakaan kuvailla huopaa tarpeeksi tarkasti. Saatan sanoa, että siinä on vyö ja se on hieman enemmän muotoiltu kuin satulahuopa, mutta siihen se ymmärrettävä osuus selostuksestani sitten jääkin. Olenkin sitä mieltä, että huopa täytyy nähdä itse tajutakseen, mistä on kyse.

Tadaa! Saanko esitellä, ratsastushuopa!

Ajattelin itse aikanaan, että huovalla ratsastaminen on lähes sama asia kuin ratsastaminen ilman satulaa. Huopa antaa kuitenkin yllättävän paljon tukea, ja talvella se toki toimii myös jonkin sortin takapuolen lämmittimenä. Myös Frosti tykkää huovasta, sillä siinä on mm. kuvassa näkyvä tilava tarrakiinnityksellä toimiva leipätasku ;) Hyvin koulutettuna hevosena, Frosti onkin oppinut pysähtymään välittömästi kuultuaan tarran aukeavan...

Yksi usein kysytyistä kysymyksistä on, miten huovalla ratsastaminen eroaa satulalla ratsastamisesta. Kuvaa katsomalla voi päätellä paljon myös itse. Huovassa ei ole jalustimia, runkoa, paikkaa häntäremmille tai muille "lisäosille" jne. Huovan alla voi kuitenkin käyttää halutessaan tavallista satulahuopaa, kuten satulan kanssa. Silloin erona satulaan on ainoastaan, että normaalisti satulan vastinhihnoihin kiinnitettävät tarrat, pujotetaankin huovan etureunassa näkyvään lenkkiin. Itse käytän satulahuopaa vain Frostin ollessa märkä, jolloin kosteus imeytyy satulahuopaan, ja on siten mukavampi myös Frostille, sillä huovan "pohja" ei päästä kosteutta läpi, vaan kosteus jää "muhimaan" huovan alle.

Meiltä löytyy tallilta sekä mustia että ruskeita ratsastushuopia. Itse olen tykännyt käyttää tätä mustaa enemmän, sillä minusta se istuu Frostille hieman ruskeaa paremmin.

Etenkin alkuun huovalla ratsastaminen oli hieman haastavaa, sillä se vaatii hyvän tasapainon. En myöskään tiennyt miten huovassa kuuluisi istua eri askellajeissa. Karoliinan istuntatunneilla tämä mysteeri kuitenkin ratkesi ja sain tosi hyviä vinkkejä huovalla ratsastamiseen! Nykyään ratsastan aina Frostin kanssa huovalla. Ihan muutamissa poikkeustapauksissa olen käyttänyt satulaa, mutta en muista milloin viimeksi olisin tehnyt tällaisen poikkeuksen. Nyt, kun olen oppinut ratsastamaan huovalla, se tuntuu jopa tukevammalta kuin satula ja saan sen avulla paremman tuntuman Frostiin kaikissa askellajeissa, sillä huovalla ratsastettaessa pystyn istumaan tiiviisti ilman, että pomppisin esim. ravissa irti huovasta.

Tässä kuvassa on esimerkki tilanteesta, jossa ratsastushuovan alla on käytetty satulahuopaa.

Niinkuin jo mainitsin, Frostilla on käytössään kuolaimettomat suitset. Suitsina sillä on perus issikkasuitset, joihin on lisätty LG Bridlen kuolaimeton osa. LG Bridlen voi siis lisätä ihan mihin suitsiin vaan. Kuolaimettomien suitsien toimintaperiaate perustuu hevosen turpaan tulevaan paineeseen toisin kuin kuolaimissa, joissa paine tulee hevosen suuhun. Tämä on herättänyt aika paljon keskustelua siitä, kuinka kuolaimettomilla suitsilla voi murtaa hevosen nenäpiin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että se on aika epätodennäköistä, sillä se ei kuitenkaan murru vahingossa sormia napsauttamalla, vaan tällaisen vahingon aikaansaamiseen tarvitaan paljon voimaa. Ihan yhtä hyvin kuolaimillakin voi repiä hevosen suupielet auki, mutta aika harvoin kukaan käyttää kädellä niin paljon voimaa, vaan yleensä suunnattoman voiman sijaan ratsastaja osaa käyttää muitakin apuja tilanteen hallitsemiseen. Itse tykkään kuolaimettomista enemmän siksi, että niissä ei ole vaarana nykäistä hevosta suusta, vaikka oma tasapaino hetkellisesti hukkuisi ja ratsastaja tukeutuisi hetkellisesti ohjaan. Koen, että ne ovat myös hevoselle mukavampi vaihtoehto ja tarvittaessa hevonen pystyy myös syömään kuolaimettomat suitset päässä. Hevosen voi myös kiinnittää kuolaimettomista suitsista mihin vain toisin kuin kuolaimellisista suitsista.

Kuvassa näkyvän kärrynpyörän ansiosta ohjan voi kiinnittää hieman eri kohtiin, joka vaikuttaa hieman ohjan voimakkuuteen ja turpaan tulevaan paineeseen. LG:hen voi kiinnittää myös vipuvarren, joka saattaa olla toimiva vaihtoehto vähän reippaammilla hevosilla, sillä se lisää pidätettäessä hackamoren kaltaista vipuvaikutusta. Frostin kanssa vipuvarrelle ei kuitenkaan ole tarvetta.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Pykälämäen 9 leiri 2018

Tuula
Kuva: Riina Lehtonen

Kahden vuoden takaiset leiripostaukset Marskin tallin kesäleiristä ja Pykälämäen tilan leiristä kuuluu tän blogin suosituimpiin julkaisuihin, joten ajattelin kertoa vähän myös tämän vuoden leiristä.

Olin tänä kesänä neljättä kertaa peräkkäin leirillä Pykälämäen tilalla, tällä kertaa yleisleirillä. Mulle itse leirillä oleminen ei oo enää se juttu, vaan leiriviikko on mulle tehoviikko, jonka aikana pääsen kehittämään omaa ratsastusta ja kokeilemaan erilaisia hevosia. Viime kesän jälkeen en ole esimerkiksi käynyt kertaakaan estetunnilla enkä ratsastanut Frostin lisäksi kuin kolmella hevosella. Leiri on mulle siis loistava mahdollisuus haastaan kerran vuodessa itseäni ratsastajana ja oppia muiltakin hevosilta kuin siltä yhdeltä tutulta ja turvalliselta.

Kaapo
Kuva: Riina Lehtonen

Tuttuun tapaan meille jaettiin ensimmäisenä päivänä leirihoitsut ja mummoheppafanina toivoin Ramonaa, 28-vuotiasta FWB tammaa. Ramona on ollut yks mun lemppareista ihan ensimmäisestä vuodesta saakka ja edelleen se sulatti sydämen. Meillä oli ekana päivänä leirihoitsujen kauneuskilpailut, mikä asetti aika paljon haastetta, koska Ramonalla on tosi ohut harja, joka alkaa vasta kaulan puolivälistä eikä häntääkään ole mitenkään liikaa. Otsista sillä ei oikeastaan ole, vain pienen pieni tupsu hentoja jouhia, joihin ei saa edes pienen pientä lettiä. Vähän aikaa piti miettiä, mitä ihmettä sitä askartelisi, kun muut letittivät hoitsuilleen vaikka minkä näkoisiä lettejä ja muita juttuja. Päädyin kuitenkiin siihen ratkaisuun, että yksinkertainen on kaunista, joten tein harjaan neljä pientä lettiä ja häntään yhden. Löysinpä pihalta muutaman päivänkakkarankin, jotka laitoin koristeiksi lettien loppuun. Tällä luomuksella päädyttiin loppupeleissä kauneuskilpailussa kuitenkin jopa toiseksi!

Ramona
Kuva viime vuodelta

Meille sattui koko viikoksi noin 30 asteen helteet, joka asetti ratsastukseen aika paljon haastetta. Niimpä vähän sovellettiin ja aloitettiin aamutunnit yleensä kahdeksan aikaan ja iltatunnit yhdeksän aikaan, jolloin mun tunti loppui joka päivä 12 aikoihin yöllä. Päivällä meillä oli sitten paljon aikaa nukkua ja käydä uimassa ja uittamassa heppoja. Kävin kaksi kertaa uittamassa ja kerran ihan vaan uimassa, mutta muuten hyödynsin ajan nukkumiseen ja jätin vapaa-ajan ohjelman väliin.

Kouluratsastustunteja meillä oli kolme. Ensimmäisen menin Kaapolla, toisen Kimillä ja kolmannen Martalla.

Kaapo oli perus kiva hevonen, joka toimi mukavasti, mutta koska kyseessä oli koko leirin ensimmäinen tunti, oma ratsastus oli vielä aika pahasti hukassa. Kaapoa piti ratsastaa jonkin verran eteen, jotta sen sai liikkumaan kunnolla, mutta koko aikaa sitä ei tarvinnut käskeä.

Kaapo
Kuva: Riina Lehtonen

Kimi taas oli enemmän jarrutettavaa sorttia, mutta kun sen sai taipumaan oikein, vauhti hidastui ja sitä sai jopa vähän käskeä eteen. Mulla oli Kimistä sellainen käsitys, että se olisi jotenkin tosi reipas ja laukassa lähes formula. Kun sitten pääsin sen selkään, Kimi ei ollutkaan juuri lainkaan sellainen, kun olin luullut, mutta se oli vain positiivista. Toki laukassa päädyin työskentelemään isolla pääty-ympyrällä, jotta sain kaahaamisen sijaan Kimin keskittymään asiaan. Ratsastaja sai kyllä tehdä Kimin kanssa kunnolla töitä, sillä sitä piti ratsastaa ihan joka askeleella. Sen ansiosta kyseinen tunti oli kuitenkin tosi opettavainen ja tykkäsin Kimistä enemmän kuin osasin odottaa.

Kimi
Kuva: Riina Lehtonen

Martta taas oli kaikinpuolin poni isolla P:llä. Martta ei ollut ihan mun tyylinen enkä olisi halunnut mennä sillä uudestaan, mutta en myöskään vaihtaisi meidän tuntia pois ja voisin jopa suositella kokeilemaan sitä ainakin yhdellä tunnilla. Koin, että Martta oli mulle vähän turhan haastava, mutta meidän tunti oli myös yks parhaista, sillä opin kyseisellä tunnilla tosi paljon. Martan kanssa piti tehdä kovasti töitä ja apujen piti olla tosi selkeät, jotta sai ponin tekemään niinkuin halusi. Marttaa oli tosi vaikea saada taipumaan, sillä Martta kaatui aika paljon sisään ja asetti itse itsensä ulospäin. Muutaman kerran meillä oli kuitenkin hetkellisesti hyvä taivutus ja sen pienen hetken oli ihan voittajafiilis. Pohkeenväistö kuului ilmeisesti Martan suurimpiin haasteisiin, mutta sitäkin saatiin muutama hyvä askel aikaan. Laukassa poni valahti tosi helposti etupainoiseksi ja ympyrällä mentiin ihan lapa edellä. Martta oli laukassa myös tosi reipas, joten laukkaympyrä oli mulle ratsastajana se vaikein. Vaikka nyt luettelin tässä kaikenlaisia vaikeuksia, mitä meillä oli uskon, että vika oli kuitenkin aika paljon ratsastajassa. Muiden ratsastamana Martta näytti toimivat ihan kivasti, mutta mun lempparia Martasta ei vaan tullut.

Martta
Kuva: Riina Lehtonen

Koulutuntien lisäksi meillä oli yksi puomi/kavaletti tunti, koulu/estetunti sekä rataestetunti.

Este/koulutunnin menin Dapilla. Dapi oli tosi kiva, ei mikään automaatti, mutta kuitenkin suht helppo ratsastaa. Tunnin tarkoituksena oli saada hevoset hyvin pohkeelle. Tunnin lopulla sitten selvisi, miten oli tässä tehtävässä onnistunut. Tehtävänä oli tulla käynnissä esteen edessä olevalle puomille, josta nostettiin laukka ja hypättiin este. Jos hevonen oli pohkeen takan eikä laukka noussut, hevonen käytännössä käveli esteen yli, sillä puomilta oli esteelle noin yksi askel. Olin aivan varma etten tehtävästä suoriudu, joten yllätyin iloisesti, kun onnistuin sen kuitenkin suorittamaan. En ensimmäisellä yrityksellä, mutta onnistuin kuitenkin!

Dapi
Kuva: Kira Eskelinen

Puomi/kavalettitunnin menin Tuulalla. Tuula oli tosi herkkä ratsastaa ja sen sai säädeltyä omalla ratsastuksella juuri niin hitaaksi tai reippaaksi kuin halusi. Tykkäsin Tuulasta tosi paljon ja menin sillä myös rataestetunnin ja leirikisat. Rataestetunti meni ihan kivasti. Hyppäsin ratana noin 50-60cm ja suhteutetun linjan uskalsin tulla myös 85cm korkuisena. Tuula antoi tosi paljon mun virheitä anteeksi ja kunhan vauhti oli sopiva se hyppäsi kiltisti kaikki esteet. Sen ansiosta pystyin keskittymään enemmän omaan kehooni ja sen hallintaan. Leirikisoissa hypättiin 50-60cm rata ja vaikka oma ratsastus ei ihan joka esteellä mennyt putkeen eikä kiidetty mitään hirmuvauhtia, niin sijoituttiin kuitenkin omassa luokassamme ensimmäisiksi. Siitä annan kuitenkin kaiken kunnian Tuulalle, koska pelkällä mun ratsastuksella ei oltaisi kyllä kuuhun menty.

Tuula ei ole tässä mitenkään suunnattoman ahdistunut, vaan sen hyppytyyli on hypätä korvat takana ja pää alhaalla.
Kuva: Riina Lehtonen

Lisäksi meillä oli vielä kaksi maastoa ja yksi peltoestetunti.

Päivämaaston menin Flingalla, joka oli mulle entuudestaan tuttu maastokaveri. Alkumatkasta Flinga päätti jäädä muutaman kerran jumittamaan, mutta kun se päätti jättää turhat pysähdykset, se oli ihan kiva ja varma maastokaveri.

Flinga
Kuva viime vuodelta

Yömaaston menin Lucialla, joka sulatti mun sydämen ihan täysin. Lucia oli mun makuun just sopivan reipas, se ei pelännyt mitään ja odotti aina ratsastajan ohjeita. Vaikka edellä oleva lähti ravaamaan tai laukkaamaan ja kerkesi mahdollisesti jo vähän kauemman, Lucia odotti aina mun lupaa siirtyä raviin tain laukkaan eikä silloinkaan lähdetty kaahaamaan, vaan mentiin kiltisti sitä vauhtia kun ratsastaja halusi. Luciasta tuli kyllä ehdottomasti ihan mun lemppari maastokaveri kaikista niistä hevosista, joilla oon Pykälämäessä maastoillut.

Lucia
Kuva vuodelta 2015

Peltoesteet menin Hemmolla, joka on vasta viisivuotias irlannincob. Peltoesteet ei meidän osalta mennyt ihan putkeen, sillä Hemmo oli mun kanssa asioista aika vahvasti eri mieltä eikä mun ratsastukselliset taidot ihan riittäneet hallitsemaan tilannetta. Loppua kohti meidän tekeminen kuitenkin parani, kun erottiin muusta porukasta ja tehtiin omaa ympyrää vähän kauempana. Kaikesta huolimatta saatiin kuitenkin muutamia hyviä hyppyjäkin ilman sähläystä tai kieltoja.

Hemmo
Kuva: Kira Eskelinen

Tänäkin vuonna mulla oli oma kamera leirillä mukana, mutta en kaivanut sitä kassista koko leirin aikana, vaan muiden ottamilla kuvilla mennään. Kaikki kunnia ja kiitos siis niille reippaille kuvaajille, jotka mun touhuamista oli ikuistamassa. Kaikin puolin leiristä jäi hyvä ja onnistunut fiilis ja voin ehdottomasti suositella Pykälämäen leirejä niitä harkitseville! Pykälämäen tilan kotisivut ja lisätietoa leireistä ja muusta toiminnasta löydät täältä.

Tuula
Kuva: Riina Lehtonen

maanantai 6. elokuuta 2018

Täällä taas!


Avasin bloggerin ihan super pitkästä aikaa todetakseni, että viimeisimmän postauksen julkaisusta on kulunut lähes vuosi... Kirjoitusaiheita on ollut vaikka kuinka, mutta syy tähän pitkään hiljaiseloon on se, ettei mulla vaan ole ollut mitään inspiraatiota kirjoittaa. Nyt ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa kertoa, mitä mulle ja Frostille kuuluu, ja mitä kaikkea tän melkein vuoden aikana on tapahtunut.

Viime syksyn ja tän kevään aikana Hepokuuselassa on tapahtunut tosi isoja muutoksia. Hevoslaumasta on lähtenyt paljon hevosia ja tilalle on tullut myös jonkin verran uusia. Myös muiden eläinten määrä on vaihdellut jonkin verran. Mun lisäksi Frostilla on ollut muitakin vuokraajia ja sen kanssa on touhuillut tässä matkan varrella jonkin verran eri porukoita. Myös Hepokuuselan käytäntöjä on vaihdeltu ja ollaan kokeiltu eri tapoja vuokraussysteemin toteuttamiseen. Tämänhetkinen tilanne on nyt se, että elokuun aikana Hepokuuselan lauma pienenee viiteen hevoseen, joista kaksi on yksityisiä. Myös muiden eläinten määrä saattaa vielä pienentyä, mutta siitä en osaa sanoa vielä varmasti mitään.


Isoin muutos tässä kaikessa on kuitenkin se, että Frosti tulee mulle ja kahdelle muulle henkilölle ylläpitoon ainakin ensivuoden kesäkuuhun saakka. Hepokuuselan asiakastoiminta ei jatku kyseisenä aikana, vaan Hepokuuselasta tulee ainakin nyt hetkeksi enemmänkin yksityistalli, toki jotain pientä toimintaa saattaa olla. Mä oon tottakai tosi innoissani, koska en ois uskonut, että mulla tulee olemaan mahdollisuus ylläpitohevoseen. Vähän toki myös jännittää, koska oon kuitenkin vastuussa Frostista ja sen hyvinvoinnista. Frosti on mulle onneks kaikinpuolin tosi tuttu, joten jatketaan touhuamista ihan niinkun tähänkin asti. Tän ylläpidon myötä saatan myös innostua kertomaan meidän kuulumisia täällä blogissa vähän enemmän, mutta en vielä lupaa mitään.

Niinkun joku on ehkä instagramista huomannut niin aloitettiin tänä keväänä harjoittelemaan Frostin kanssa kärryillä ajoa. Olen itse ajanut jonkin verran, mutta Frosti on vetänyt ainoastaan rekeä ja suksia, joten tää on sille aika uus juttu. Frosti on kuitenkin toiminut kärryjen edessä ihan super hienosti ja pysähtyminen, kääntyminen ja liikkeellelähtö sujuu jo tosi hyvin. Ollaan ajettu suurimmaksi osaksi näin alkuun kentällä, mutta ollaan me jo käyty lyhyt lenkki kentän ulkopuolellakin.


Kelien puolesta tallilla käyminen on ollut tänä kesänä aika haasteellista ja joson halunnut tehdä jotain ihan kunnolla, niin tallille on täytynyt mennä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Sen vuoksi kärryttely on ollut nyt kesän tauolla, koska se on kuitenkin Frostille aika raskasta ilman helteitäkin. Muutaman kerran ollaan käyty maastossa, mutta suurimmaksi osaksi ollaan touhuttu vain maasta käsin ja uitu. Frosti ei oo koskaan ollut mikään vesipeto, vaan yleensä se haluaa pitää jalat pohjassa ja syödä vesikasveja :D Kaikista kuumimpina päivinä sain sen kuitenkin ihan oikeasti uimaan pienen lenkin ilman kovin suurta suostuttelua.

Jos näin pitkän tauon jälkeen on edelleen olemassa joku, joka tätä blogia lukee niin kaikenlaisia toiveita postauksien sisältöön liittyen saa esittää. Sen verran jatkoa tän blogin tulevaisuuteen voin luvata, että leiripostaus tän vuoden leiristä on tulossa, koska kahden vuoden takainen postaus Pykälämäen leiristä on yks tän blogin luetuimmista. Muuta en vielä lupaa, mutta katsotaan pikkuhiljaa, mitä tästä tulee :)